• Energiatodistuksesta halutaan alkuperäistä selkeämpi

    Energiatodistuksen muuttamista vaatinut kansalaisaloite kaatui, mutta johtaa muutosehdotuksiin. Laskennallinen energiankulutus tulee osaksi todistusta.
    Tuli levinuunissa
    Tuli levinuunissa Kuva: Aune Sinkkonen
    Uutiset
    6.6.201417:58
    MT toimitus

    Eduskunnan ympäristövaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen lainmuutosehdotukset, mutta energiatodistusta halutaan kuitenkin muuttaa. Tavoite on tehdä energiatodistuksesta käyttökelpoisempi ja ymmärrettävämpi.

    Uudistettu energiatodistuslaki tuli voimaan vuosi sitten. Maaliskuussa eduskunnalle jätettiin kansalaisaloite, joka pyrki muuttamaan lakia. Aloitteen oli allekirjoittanut yli 60 000 henkeä.

    Kansalaisaloitteen alullepanijan Suomen Omakotiliiton mukaan energiatodistus on koettu epäoikeudenmukaiseksi, turhaksi ja kalliiksi. Se on tyytyväinen valiokunnan muutosehdotuksiin.

    Energiatodistus sisältää ympäristövaliokunnan ehdotuksen mukaan jatkossa kaksi lukua. Energialuokka määräytyisi laskennallisen energiankulutuksen mukaan. Toinen luku huomioisi myös energiamuodon kertoimen.

    Toinen muutosehdotus tekisi energiatodistuksen vapaaehtoiseksi omakotitaloille, jotka on rakennettu ennen vuotta 2008. Ehdotuksen toteutuminen vaatisi myös EU:n energiatehokkuusdirektiivin muuttamista.

    Artikkelin aiheet
    energiatodistus
    lainsäädäntö
    kansalaisaloite
    energiatehokkuus
    rakentaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria