
Tänään maanantai-iltana lounaasta leviää hajanaisia ja heikkoja lumisateita, jotka liikkuvat tiistain vastaisena yönä maan etelä- ja keskiosan yli itään. Lumisateiden seassa voi paikoin myös sataa vähän jäätävää tihkua. Lisäksi Pohjois-Lappiin leviää ajoittain pohjoisesta lumikuuroja, joista saattaa kertyä yli 5 senttimetriä lunta.

Huomenna tiistaina vähäinen lumisade jatkuu maan keskiosassa ja väistyy vähitellen Suomen itäpuolelle. Lumikertymät jäävät pieniksi, enimmäkseen 0-2 senttimetriä. Pilvisyys pysyy runsaana lukuun ottamatta Lappia, jossa on ainakin paikoin selkeää. Keskiviikkona seuraava lumisadealue lähestyy lännestä, sadealueen reitti on kuitenkin vielä epävarma.
Sää on alkuviikolla lauhaa ja lämpötilat ovat lähellä ajankohdalle tavanomaisia lukemia. Lämpötila pysyttelee suuressa osassa maata +1 ja -8 asteen välillä, lähinnä Lapissa on aluksi kylmempää.
Cecilia Wolff ja Jani Sorsa
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.