• Kehysriihessä investoinneille ohituskaista

    Uutiset
    17.2.201215:00
    Jouko Kyytsönen

    Investointien lisäämistä Suomeen selvittänyt Jorma Eloranta ehdottaa 40:tä erilaista toimenpidettä, joihin kuuluu muun muassa investointien aikataulua nopeuttava ohituskaista sekä puun käytön lisäämisesitys.

    Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) aikoo viedä hallituksen kevään budjettiriiheen viisi ehdotusta Elorannan ohjelmasta.

    Ensinnäkin yritysten tutkimus- ja kehityskustannusten verovähennystä nostetaan ja Tekesille annetaan riittävä rahoitus.

    Toiseksi puuta hyödynnetään nykyistä enemmän ja kehitetään biotaloutta.

    Kolmanneksi luodaan ohituskaista strategisesti tärkeille investoinneille niiden nopeuttamiseksi.

    Neljänneksi julkisia varoja lisätään vientiin tähtäävien puhtaan teknologian innovaatioiden rakentamiseksi kotimaahan koelaitoksiksi.

    Viidenneksi palvelinkeskukset määritellään energiaintensiiviseksi teollisuudeksi, jolloin niiden verotus alenee.

    ”Kauppataseen kääntäminen ja kasvu on oltava hallituksen ykköshanke”, Häkämies painottaa.

    Elorannan raportin mukaan Suomessa erityisesti teollisuuden kiinteät investoinnit ovat supistuneet muita EU-maita nopeammin.

    Raportti sisältää viisi perusteesiä ja 40 toimenpide-ehdotusta. Mukana on muun muassa yritysveron alentaminen 20 prosenttiin tai vielä pitemmälle vietynä ehdotus Viron verotusmallin käyttöönotosta Suomessa.

    Virossa yritykset eivät maksa lainkaan veroa voitoista, jotka jätetään yrityksen kasvattamiseen.

    ”Jos halutaan, koko ehdotus voidaan toteuttaa Suomessa sellaisenaan. Kysymys on nyt tahdosta tehdä päätöksiä”, Eloranta korostaa.

    Hänen mukaansa hallituksen tulisi asettaa keskeisimmiksi tavoitteikseen kestävä talouskasvu, investointien edistäminen ja 200 000 nettotyöpaikan luominen Suomeen vuoden 2020 loppuun mennessä.

    Investointien ohituskaistalla Eloranta tarkoittaa ennalta sovittuja käytäntöjä, joilla tietyt elinkeinoministeriön päättämät hankkeet käsitellään valtion rattaissa nopeutetussa aikataulussa.

    Myös kunnat halutaan mukaan, erityisesti suurissa kaupungeissa lautakuntien käsittely vie kohtuuttomasti aikaa, jolloin investoijan kiinnostus saattaa loppua.

    Myös valitusten vaikeuttamista tulisi harkita tilanteissa, joissa pyritään vain jarruttamaan hanketta.

    Puun käyttöä pitäisi Suomessa tehostaa oleellisesti. Nykyään käyttökelpoisesta kasvusta jää 15–25 prosenttia eli 25–30 miljoonaa kuutiometriä käyttämättä.

    Eloranta ehdottaa verotuksen muuttamista siten, että puuta aletaan käyttää aktiivisesti.

    Biotaloudessa Suomen pitäisi tavoitella Euroopassa johtoasemaa. Siihen on hyvät teknologiset ja biologiset mahdollisuudet.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kehysriihi
    investoinnit
    biotalous
    verotus
    puun käyttö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle