• Kansainvälinen tuomioistuin jatkaa punnintaansa siitä, täyttävätkö Israelin sotatoimet Gazassa kansanmurhan kriteerit

    Tuomioistuimen päätökset ovat laillisesti sitovia, mutta sillä ei ole valtuuksia panna niitä täytäntöön.
    Etelä-Afrikan oikeusministeri Ronald Lamolan (vas.) mukaan Israel rikkoo sotatoimillaan YK:n joukkotuhontaa koskevaa yleissopimusta. LEHTIKUVA / AFP.
    Etelä-Afrikan oikeusministeri Ronald Lamolan (vas.) mukaan Israel rikkoo sotatoimillaan YK:n joukkotuhontaa koskevaa yleissopimusta. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    12.1.202407:24
    STT–

    Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) jatkaa perjantaina Haagissa käsittelyä asiassa, jossa Israelin toimien Gazassa on esitetty täyttävän kansanmurhan määritelmän. Pyynnön Israelin sotatoimien käsittelylle on tehnyt Etelä-Afrikka.

    Syytökset jyrkästi kiistänyt Israel esittää tänään oman näkemyksensä asiasta tuomioistuimessa.

    Etelä-Afrikka esitti torstaina tuomioistuimessa, että Israelin täytyy heti lopettaa sotatoimensa Gazassa, koska Israel rikkoo niillä YK:n joukkotuhontaa koskevaa yleissopimusta.

    ”Mikään aseellinen hyökkäys valtion alueelle, oli se miten vakava hyvänsä, ei voi oikeuttaa tai puolustaa joukkotuhontaa koskevan yleissopimuksen rikkomista”, sanoi Etelä-Afrikan oikeusministeri Ronald Lamola torstaina uutistoimisto AFP:n mukaan.

    Lamolan mukaan Israelin vastaus äärijärjestö Hamasin lokakuussa tekemille terrori-iskuille on ylittänyt rajan ja johtanut yleissopimuksen loukkauksiin.

    Israelin ulkoministeriön edustaja Lior Haiat syytti torstaina Etelä-Afrikkaa Hamasin "oikeudellisena haarana" toimimisesta ja kuvaili Etelä-Afrikan syytöksiä tekopyhiksi.

    Tuomioistuimen päätökset ovat laillisesti sitovia, mutta sillä ei ole valtuuksia panna niitä täytäntöön.

    Israel aloitti iskunsa Gazan kaistalle lokakuun alussa sen jälkeen, kun Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt hyökkäsivät Israelin puolelle, surmasivat Israelin mukaan yli 1 100 israelilaista ja ottivat noin 250 panttivankia. Yli kolme kuukautta kestäneen sodan aikana Gazassa on kuollut Hamasin valvoman alueen terveysministeriön mukaan lähes 23 500 ihmistä, joista suuri osa on naisia ja lapsia.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria