• Joka kolmas suomalainen myöntää laiminlyövänsä pelastusviranomaisten suosituksia: Joissain kodeissa olevia palosammuttimia ei ole tarkastettu ikinä

    Pelastusviranomaiset suosittelevat sammuttimen kunnon tarkastuttamista vähintään kahden vuoden välein.
    Suomessa kotitaloihin ja asuntoihin ei ole pakko hankkia palosammutinta, mutta se on hyvä ja edullinen tapa edistää paloturvallisuutta.
    Suomessa kotitaloihin ja asuntoihin ei ole pakko hankkia palosammutinta, mutta se on hyvä ja edullinen tapa edistää paloturvallisuutta. Kuva: Kankaanpää Jaana
    Uutiset
    14.7.202012:55
    Matti Tuominen

    Vakuutusjätti LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan monessa suomalaiskodissa on tällä hetkellä käsisammutin, jota ei ole tarkastettu yli kahteen vuoteen. LähiTapiola muistuttaa, että sammuttimen toimivuus on tärkeää palon uhatessa, koska sillä voidaan sammuttaa palon alkuja niin kotona, mökillä kuin esimerkiksi veneessä.

    LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen (36 prosenttia vastaajista) ei ole tarkastuttanut kotitalouteen hankittua sammutinta vähintään kahteen vuoteen. Joissain tapauksissa tilanne on se, että sammutinta ei ole tarkastettu koskaan. Pelastusviranomaiset suosittelevat, että käsisammuttimen kunto tarkastutetaan vähintään kahden vuoden välein.

    Osa vastaajista myönsi, etteivät he tienneet, että palosammutin ylipäätään on syytä määräajoin tarkastuttaa.

    On hyvä muistaa, että sammutin pitää tarkastuttaa aina, jos sitä on vähänkään käytetty. Lisäksi silloin, jos sammutinta säilytetään paikassa, jossa se on alttiina kosteudelle, tärinälle, lämpötilojen vaihtelulle tai pakkaselle, tarkastus on hyvä tehdä vuoden välein.

    "Erityisesti, jos sammutin on ollut talven kylmässä kesämökissä tai ajoneuvossa, on se syytä tarkastuttaa ammattilaisella. Lämpötilan vaihtelun vuoksi sammutin on saattanut menettää painetta, mikä vaikuttaa ratkaisevasti sen toimintakykyyn. Myös veneissä tarkastus tulee tehdä vuosittain kosteuden takia", LähiTapiolan turvallisuuspäällikkö Sami Sallinen sanoo tiedotteessa.

    Käsisammuttimen kunnon tarkastaa valtuutettu sammutintarkastaja.

    Suomessa kotitaloihin ja asuntoihin ei ole pakko hankkia palosammutinta, mutta se on hyvä ja edullinen tapa edistää paloturvallisuutta.

    LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselyyn vastasi 27.3.–2.4.2020 välisenä aikana kaikkiaan 1196 suomalaista. Kyselyyn vastanneet edustavat manner-Suomen 15–74-vuotiasta väestöä. Kyselyn toteutti Kantar TNS ja sen virhemarginaali on noin +/- 2,9 prosenttiyksikköä.

    Lue lisää:

    Kolme tärkeintä asiaa paloturvallisuudelle – tarkistitko tämän tullessasi lomalta?

    Suomalaiset varautuvat paremmin onnettomuuksiin

    Eläimet voi opettaa ulko-ovelle

    Artikkelin aiheet
    paloturvallisuus
    palosammutin
    LähiTapiola
    kyselytutkimus
    Kantar TNS
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria