• Antti Kaikkonen riitaantui vuosituhannen vaihteessa Paavo Väyrysen kanssa

    Keskustan puheenjohtajuutta tavoitteleva puolustusministeri Antti Kaikkonen löytää syitä keskustan kannatuksen romahdukselle muun muassa Juha Sipilästä ja Anne Berneristä.
    Tuusulassa asuva puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo olevansa valmis keskustan puheenjohtajaksi.
    Tuusulassa asuva puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo olevansa valmis keskustan puheenjohtajaksi. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    15.8.201917:02
    Jukka Koivula

    Keskustan puheenjohtajuutta puolueen ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa syyskuussa tavoitteleva puolustusministeri Antti Kaikkonen on julkistanut tänään keskiviikkona pamfletin, jossa kertaa poliittisen uransa vaiheita.

    Kaikkonen muistelee pamfletissa muun muassa vuosiaan Nuoren Keskustan Liiton (nykyisin Keskustanuoret) puheenjohtajana 1997–2001 sekä nousuaan eduskuntaan 2003.

    Kaikkonen myös kertoo riitaantuneensa 1999 silloisen europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kanssa.

    Väyrynen oli aiemmin ilmoittanut, ettei pyri eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä, mutta uusimaalaisten keskustalaisten yllätykseksi ilmoittikin ehdokkuudestaan suoraan medialle.

    "Paavo tiedotti asiasta medialle pukahtamatta mielenmuutoksestaan mitään meille päin. Tällainen peli ei minusta vetele. Politiikka ei ole sooloilua ja sopimuksista on pidettävä kiinni", Kaikkonen kirjoittaa.

    Lopulta Väyrynen sai tahtonsa läpi ja asettui ehdolle Uudeltamaalta. Hän tuli valituksi, muttei ottanut kansanedustajan paikkaa vastaan, vaan jatkoi työtään Brysselissä.

    Poliittiseksi esikuvakseen Kaikkonen nimeää pitkäaikaisen keskustan puheenjohtajan ja ministerin Johannes Virolaisen, jonka arkkua oli kantamassa tämän hautajaisissa joulukuussa 2000.

    "Sitä tehtävää en unohda enkä Johanneksen henkistä perintöä. Näitä perintöjä keskustassa onneksi on, mikä osaltaan takaa liikkeen elinvoiman jatkumisen ja uudistumisen."

    Keskusta kärsi viime kevään eduskuntavaaleissa murskatappion.

    Kaikkosen mielestä romahdukselle löytyy kosolti syitä. Hän mainitsee muun muassa löperöksi koetun maahanmuuttopolitiikan, sairaalaverkoston keskittämispäätökset, taksiuudistuksen sekä leikkauspolitiikan.

    " Juha Sipilän julkikuva kärsi kolauksia, joita ei pystynyt enää korjaamaan. Oma lukunsa oli ministeri Anne Berner. Hän on ahkera ja älykäs, mutta sopeutuminen poliittiseen päätöksentekomekanismiin ei tainnut olla helppoa."

    Kaikkonen kertoo olevansa valmis tarttumaan keskustan puheenjohtajuuteen.

    "Keskustasta on rakennettava koko kansan yleispuolue, innostava ja osallistava kansanliike. Puolueen menestys mahdollistaa politiikkamme etenemisen. Keskusta pitää nostaa jaloilleen."

    Artikkelin aiheet
    Antti Kaikkonen
    Paavo Väyrynen
    Keskusta
    puheenjohtajavaali
    Suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle