• Kreikka-neuvottelut alkavat pessimismin hengessä

    Tänään euromaiden valtiovarainministereiden pitäisi löytää keinot, joilla Kreikka selviää ensi kesään. Asetelma on Kreikka vastaan muut euromaat. Suomella ei ole valmiuksia neuvotella uudesta ohjelmasta.
    Uutiset
    16.2.201517:47
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schaeuble sanoi maanantaiaamuna ääneen sen, mitä moni juuri alkavasta euromaiden valtiovarainministereiden kokouksesta varmasti ajattelee.

    "Sen perusteella, mitä olen viikonlopun neuvotteluista kuullut, olen hyvin epäileväinen", Schaeuble sanoi uutistoimisto Reutersille. Schaeuble ei usko Kreikan ja euromaiden velkaneuvottelun ratkaisuun tänään.

    Kreikan pääministeri Alexis Tsipras neuvotteli viikonlopun aikana velkojien kanssa.

    Valtiovarainministeri Antti Rinteellä (sd.) ei kokouksen alla ollut tietoa, että neuvotteluissa olisi edistytty.

    Uuteen ohjelmaan ei kuitenkaan ole valtuuksia.

    "Suomella ei ole valmiuksia neuvotella uudesta ohjelmasta. Kohta näemme, onko Kreikka valmis jatkamaan vanhan ohjelman pohjalta. Nyt on 12 päivää aikaa", Rinne sanoi.

    Nykyinen lainaohjelma erääntyy helmikuun lopussa. Aiemmin Kreikka on sanonut, ettei suostu jatkamaan sitä.

    Nyt etsitään ratkaisua siihen, miten Kreikka selviytyy kesään saakka. Heinä- ja elokuussa Kreikalta erääntyy suuria Euroopan keskuspankin lainoja. Kreikka on esittänyt jonkinlaista väliaikaista lainoitusohjelmaa.

    Asetelma on Kreikka vastaan muut euromaat. Edellisessä ministerikokouksessa viime perjantaina euromaat olivat yhtenäisiä, eikä muilta mailta juuri ymmärrystä Kreikalle löytynyt.

     

    Artikkelin aiheet
    kreikka
    euromaat
    velkaneuvottelut
    Alexis Tsipras
    Wolfgang Schaeuble
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria