• Loukkaantunut emäkarhu pentuineen liikkuu Joensuussa, voi olla ihmisille vaarallinen – myös kolme pentua saatetaan joutua lopettamaan, jos ei niille löydy sijoituspaikkaa

    Tämänvuotisina pennut ovat poliisin mukaan liian pieniä selvitäkseen yksin.
    Viimeisen kahden vuoden aikana Itä-Suomessa on poliisin mukaan jäänyt pienpetorautaan tiettävästi kolme karhua. Kuvan karhu on kuvattu toissa kesänä Kuhmossa, eikä liity tapauksiin. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ
    Viimeisen kahden vuoden aikana Itä-Suomessa on poliisin mukaan jäänyt pienpetorautaan tiettävästi kolme karhua. Kuvan karhu on kuvattu toissa kesänä Kuhmossa, eikä liity tapauksiin. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ 
    Uutiset
    7.7.202121:55
    STT

    Joensuun Sarvingin ja Pirttivaaran alueella liikkuu loukkaantunut karhu, Itä-Suomen poliisi kertoo. Naaraskarhulla on vasemmassa etukäpälässään pienpetojen pyytämiseen tarkoitetut raudat, ja karhun mukana liikkuu kolme viime talvena syntynyttä pentua.

    Poliisin mukaan loukkaantunut emäkarhu saattaa olla ihmisille vaarallinen ja tarpeetonta liikkumista alueella pyydetään välttämään. Karhupentueeseen liittyvät havainnot tulee ilmoittaa hätäkeskukseen.

    Pienpetopyyntiin tarkoitettu rauta karhun raajassa on vakava vamma, ja eläin joudutaan todennäköisesti lopettamaan, poliisi kertoo.

    "Rauta on ollut karhun jalassa jo pitkään. Jalassa on sellaisia vammoja, että eläimen selviäminen luonnossa on mahdollista, mutta epätodennäköistä. Käytännössä se on menettänyt yhden raajansa", komisario Sami Joutjärvi kertoo STT:lle.

    Poliisilla ei ole sijoituspaikkaa karhunpennuille. Tämänvuotisina pennut ovat poliisin mukaan kuitenkin liian pieniä selvitäkseen yksin.

    "Jos emo lopetetaan, pentujen selviäminen ei ole mahdollista. Jos niille ei löydy sijoituspaikkaa, valitettavasti niiden lopettaminen on todennäköisin vaihtoehto", Joutjärvi kertoo.

    Poliisi toivoo, että joku ulkopuolinen taho voisi ottaa pennut vastaan ja tarjota niille hoitoa.

    "Ilolla otamme vastaan, jos joku niistä tarjoutuu huolehtimaan", sanoo Joutjärvi.

    Viimeisen kahden vuoden aikana Itä-Suomessa on jäänyt pienpetorautaan tiettävästi kolme karhua, poliisi kertoo. Viimeksi viime viikolla poliisi sai ilmoituksen Lieksasta karhusta, jolla oli pienpetoraudat kiinni etukäpälässä. Poliisi määräsi eläimen lopetettavaksi.

    "On arvokeskustelun paikka, onko pienpetopyynti niin arvokasta, että karhujen suhteen syntyy tappioita", Joutjärvi linjaa.

    Artikkelin aiheet
    emäkarhu
    karhunpennut
    Joensuu
    poliisi
    pienpetopyynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria