• Ruoka kiinnostaa

    Uutiset
    26.11.201215:00
    MT toimitus

    Ruoka on noussut kuluvana syksynä

    poikkeuksellisen usein keskusteluun.

    Syitä kiinnostuksen nousuun on monta. Kuluttajien ruokalaskun kallistumisesta

    huolimatta tuottajien taloudellinen ahdinko

    on syventynyt. Keskustelu ruuan hinnan jakautumisesta ruokaketjun eri toimijoiden välillä on myös käynyt kuumana.

    MTK:n pari viikkoa sitten järjestämä tempaus

    osui oikeaan aikaan. Kymmenellä paikkakunnalla myytiin ruokaa tuottajahintaan. Lähes poikkeuksetta ihmisten antama palaute oli tuottajien kannalta positiivinen.

    Osoitus ruuan kiinnostavuuden noususta on myös toimittaja Elina Lappalaisen kotieläintuotannosta kirjoittaman kirjan, Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä, saama huomio. Syksyllä ilmestynyt kirja on palkittu Kanava-palkinnolla, Tieto-Finlandia -palkinnolla sekä eläinsuojelun Topelius-palkinnolla.

    Vaikka Lappalaisen mielestä tuotantoeläinten kohtelu on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna ”suhteellisen hyvää”, parantamisen varaa kuitenkin on. Lappalainen esittää uusia vaatimuksia eläinten hyvinvoinnille, mutta muistuttaa myös, että tuotannon pitää olla kannattavaa.

    Lappalaisen kirjan nostattamaa keskustelua kotieläintuotannosta pitää laajentaa koskemaan

    kaikkea Suomessa myytävää ruokaa. Ei ole mahdollista, että Suomessa olisi tiukempi

    säätely kuin muualla EU:ssa tai niissä maissa,

    joista Suomeen tuodaan ruokaa. Samalla pelikentällä pitää olla samat säännöt, muuten tuotanto Suomessa loppuu.

    Lappalainen haluaa valmisteilla olevaan eläinsuojelulakiin nykyistä tiukempia sääntöjä.

    Samalla lakiin voisi kirjata, ettei Suomeen saa tuoda sellaisia elintarvikkeita, joita ei ole tuotettu Suomessa voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruoka
    tuottajahinta
    Elina Lappalainen
    kotieläintuotanto
    eläinsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria