• Pääsiäisen juna- ja bussimatkoja varattu ennakkoon enemmän kuin viime vuonna

    Päiväjunissa on vielä hyvin tilaa matkustaa pääsiäisen viettoon, kertoo VR:n kaukoliikennejohtaja.
    Rautatiealan lakko tarkoittaa käytännössä sitä, että koko Suomen kauko- ja lähijunaliikenne on pysähtynyt.
    Rautatiealan lakko tarkoittaa käytännössä sitä, että koko Suomen kauko- ja lähijunaliikenne on pysähtynyt. Kuva: Lehtikuva/Emmi Korhonen
    Uutiset|Matkailu
    5.4.202313:33
    STT–

    Pääsiäisen juna- ja bussimatkoja on varattu etukäteen enemmän kuin viime vuonna, kerrottiin VR:stä ja Matkahuollosta keskiviikkona.

    VR:n kaukoliikennejohtajan Piia Tyynilän mukaan erityisesti yöjunat ovat olleet todella suosittuja. Päiväjunissa on hänen mukaansa yhä hyvin tilaa matkustaa pääsiäisen viettoon. Loppuunmyytyjä pääsiäisen päiväliikenteen junia oli keskiviikkona vasta muutamia.

    Bussipuolella pääsiäisen kaukoliikenteen lippuja oli saatavilla vielä keskiviikkona, kertoi Matkahuollon matkailu- ja liikennöintipalvelujen johtaja Anu Pekurinen. Hän muistutti, että liikennöitsijät tapaavat jättää jonkin verran lippuja myytäväksi bussiin, eli kaikki liput eivät ole ennakkomyynnissä Matkahuollon kautta.

    Pekurisen mukaan pääsiäisen paluuliikenteen bussilippuja ostetaan suhteessa enemmän vasta noustaessa busseihin kuin menoliikenteessä.

    Artikkelin aiheet
    pääsiäinen matkustus
    VR
    Matkahuolto
    juna ja bussi
    liikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa