• Äänestä vuoden retkikohdetta

    Vuoden retkikohdetta voi parhaillaan äänestää internetissä. Kilpailun teemana on tänä vuonna perheretkeily.
    Uutiset
    24.1.201212:50
    MT toimitus

    Vuoden retkikohde -kilpailuun tuli yli 80 ehdotusta. Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi yleisöäänestykseen kymmenen finalistia.

    Valinnassa painottui kilpailun teeman eli perheretkeilyn lisäksi muun muassa kohteen ajankohtaisuus, monipuolisuus ja retkeilijöille tarjolla olevat palvelut.

    Finaalin kohteet ovat eri puolilta Suomea. Kohteet ovat Aulangon luonnonsuojelualue, Evon retkeilyalue, Hailuoto, Kiilopää, Kuhankuonon retkeilyreitistö, Nuuksio, Pyhä-Luoston kansallispuisto, Repoveden kansallispuisto, Teijon retkeilyalue, ja Utö.

    Nettisivuilta www.goexpo.filöytyvät lyhyet esittelyt jokaisesta finalistikohteesta sekä linkki äänestyslomakkeelle. Äänestys netissä päättyy sunnuntaina 19.2. ja äänestystulos julkistetaan 27.2. Voittajakohteeseen pääsee tutustumaan Retki-messuilla Helsingissä 2.–4.3.

    Kahdeksatta kertaa järjestettävällä kilpailulla edistetään retkeilyn ja retkeilykohteiden tunnettuutta sekä autetaan löytämään uusia, kiinnostavia kohteita.

    Artikkelin aiheet
    vuoden retkikohde
    perheretkeily
    retkeily
    luonnonsuojelualueet
    retkikohteet Suomessa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle