• Lannoitteiden hinnat rassaavat Irlannissa

    Uutiset
    7.12.201515:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Lannoitekustannukset Irlannissa ovat nousseet muita maatalouden tuotantokustannuksia selvästi nopeammin.

    Irlannin tuottajajärjestön IFA:n mukaan lannoitteiden hinnat ovat nousseet 162 prosenttia vuosien 2004 ja 2014 välillä.

    Samana aikana muiden tuotantopanosten hinnat nousivat 135 prosenttia.

    Lannoitteiden käyttö väheni 400 000 tonnilla, mutta niihin käytetyn rahan määrä kasvoi 208 miljoonaa euroa.

    Vuonna 2014 Irlannin maatalous käytti lannoitteisiin 566 miljoonaa euroa.

    Norjalainen Yara on Irlannin suurin ja käytännössä ainoa lannoitteiden toimittaja.

    Maakaasun osuus lannoitteiden tuotantokustannuksista on noin kolme neljännestä.

    Lannoitteiden hinnat Irlannissa eivät ole kääntyneet laskuun energian hinnan laskun tahtiin.

    Päinvastoin, sillä urean hinta nousi 30 prosenttia alkuvuonna 2015, vaikka samaan aikaan kaasun hinta laski.

    Etelä-Amerikassa lannoitteiden hinnat seuraavat energian hintoja, joten hintakehitys heikentää irlantilaisen maatalouden kilpailuasemaa.

    IFA väittää, että syy löytyy lannoitteiden heikoista markkinoista Irlannissa.

    Toisin kuin rehuissa, lannoitteiden hinnoittelussa ei ole juuri lainkaan läpinäkyvyyttä.

    Vilja- tai karjataloudessa tuottaja voi suojata hintoja tai varautua niiden muutoksiin, mutta lannoitekaupassa ei.

    Siksi IFA vaatii Euroopan komissiota puuttumaan peliin.

    Koko EU:n lannoitemarkkinoista on tekeillä vastaavanlainen tutkimus kuin Irlannista on tehty, MTK:n vilja-asiamies Max Schulman kertoo.

    Aimo Vainio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lannoitteet
    maatalous
    Irlanti
    hintakehitys
    energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria