• Ihotautilääkärin mukaan ihmisillä on yksi väärinkäsitys ihosyövän kehittymisestä: "Jokainen voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon omaa riskiään kasvattaa"

    Tilastojen valossa ihosyöpien esiintyvyys kasvaa iän myötä. Suuri osa ihosyöpätapauksista havaitaan nykyisin 60–70-vuotiailla.
    Kokenut ihotautilääkäri korostaa, että jokainen voi itse vaikuttaa siihen, millainen riski ihosyvän saamiseen liittyy.
    Kokenut ihotautilääkäri korostaa, että jokainen voi itse vaikuttaa siihen, millainen riski ihosyvän saamiseen liittyy.  Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Hyvinvointi
    14.6.202218:30
    Matti Tuominen

    Ihosyöpien kehittyminen kestää pitkään, yleensä vuosikymmeniä. Onkin tärkeää, että auringonvalolta suojautumiseen kiinnitetään huomiota jo lapsesta lähtien, sillä iho muistaa kaiken saamansa altistuksen.

    "Koko ajan, kun iho saa uv-säteilyä, pintakerroksen soluihin kertyy mutaatioita. Kun niitä on tarpeeksi vuosikymmenien aikana kertynyt, voi kehittyä ihosyöpä", Tyksin Ihoklinikan ylilääkäri, professori Veli-Matti Kähäri muistuttaa.

    Se, kenelle ihosyöpä lopulta kehittyy, on hyvin yksilöllistä.

    "Jokainen voi vaikuttaa itse siihen, kuinka paljon omaa riskiään kasvattaa", Kähäri sanoo.

    Ihon palaminen lisää ihosyöpäriskiä. Ihoklinikan ylilääkäri toteaa, että monella on väärinkäsitys tähän liittyen.

    "Ajatellaan, että jos iho ei pala auringossa, ei ole riskiä saada ihosyöpää. Näin se ei ole. Ihon palaminen lisää riskiä, mutta se ei ole edellytys sille, että ihosyöpiä syntyisi", Kähäri korostaa.

    Kun iho altistuu tarpeeksi pitkään uv-säteilylle, ihosyöpäriski kohoaa.

    Tilastojen valossa ihosyöpien esiintyvyys kasvaa iän myötä. Suuri osa ihosyöpätapauksista havaitaan nykyisin 60–70-vuotiailla.

    "Toisaalta ei voi sanoa, että joku olisi liian nuori saamaan ihosyövän. Kyllä nuoremmissakin ikäluokissa ihosyöpiä esiintyy, vaikkakin vähemmän", ihotautilääkäri sanoo.

    Kähäri kannustaa hakeutumaan lääkärin vastaanotolle, jos ihollaan havaitsee epäilyttävän muutoksen.

    Jos iholla on luomi tai joku muu muutos, joka muuttuu, kasvaa tai vuotaa verta, on syytä hakeutua lääkäriin. Se, että ihosyöpä tai sen esiaste löydetään ja saadaan ajoissa leikattua pois, on edelleen paras mahdollinen hoito, Kähäri sanoo.

    Lue lisää:

    Melanooma yleistyy länsimaissa: Suomessa jäi koronavuonna 2020 diagnosoimatta satoja ihosyöpiä

    Opettele lukemaan ainakin nämä kaksi asiaa aurinkovoidepurkin kyljestä – UV-säteilyillä ja suojakertoimella on väliä

    Milloin auringolta pitää suojautua ja milloin ei? Ihotautilääkäri kertoo, mitä auringossa oleskelusta pitäisi tietää ja miten jokainen voi pienentää riskiään sairastua ihosyöpään

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa