
Tänä viikonloppuna on järjestetty Euroopan suurin lintuharrastustapahtuma. Jo 25. kertaa pidettävä EuroBirdwatch-tapahtuma kattaa koko Euroopan ja Keski-Aasian. Siihen liittyy sekä järjestettyä ohjelmaa että omatoimista retkeilyä.
EuroBirdwatchin tärkein tavoite on herättää kiinnostusta muuttolintuja ja niiden suojelua kohtaan. BirdLife-järjestön tavoitteena on puolestaan turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.
BirdLife Suomi kannustaa kaikkia tallentamaan viikonlopun lintuhavaintonsa Tiira-lintutietopalveluun (www.tiira.fi). Aikaa on sunnuntaihin kello 15 saakka. Suomesta on useana vuonna ilmoitettu eniten lintuja, jopa yli kaksi miljoonaa yksilöä, joten jokainen havainto kannattaa. Kaikkien lintuyksilöiden määrä ilmoitetaan koko Euroopan kattavaan yhteenvetoon.