• Jyväskylän Biotalousinstituutti tähtäämaailman markkinoille

    Uutiset
    2.10.201316:00
    REIJO VESTERINEN

    Jyväskylän ammattikorkeakoulun Luonnonvarainstituutti ja Bioenergiakeskus Saarijärvellä ovat muuttaneet nimensä Biotalousnistituutiksi. Laitos tähyää entistä enemmän kansainvälisille markkinoille.

    Saarijärvellä agrologikoulutuksen ympärille on syntynyt yrityslähtöisen bioenergian, maatalouden ja ympäristöteknologian tutkimusta ja kehittämistä. Uusi nimi kuvaa paremmin toimintaamme, koulutus- ja tk-päällikkö Pekka Äänismaa toteaa.

    Suunnitteilla on myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Keski-Suomen oppimiskeskuksen yhteinen biotalouskampus Tarvaalan alueelle. Kampuksella on jo opiskelijoita noin 400 ja työntekijöitä noin sata.

    Viime viikolla Tarvaalassa oli agrologikoulutuksen 25-vuotisjuhla. Opistotasoinen agrologikoulutus alkoi 1988, korkeakoulutasoinen 1999.

    Tarvaalasta on valmistunut yli 500 agrologia. Valmistuneista useampi kuin joka kymmenes on yrittäjiä.

    Maatalousalan koulutus Tarvaalassa alkoi jo vuonna 1867.

    Nyt opiskelijoita on yli 160. Määrään on laskettu mukaan aikuisopiskelijat Virroilta.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    biotalousinstituutti
    bioenergia
    maatalous
    ympäristöteknologia
    korkeakoulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria