• Lumimyräkkä saapunee Suomeen ensi yönä, tuulet tekevät ajokelistä erittäin huonon

    Torstaiaamulla lumisateita on luvassa Etelä- ja Länsi-Suomeen.
    Inkoossa Etelä-Suomessa paistoi aamupäivällä aurinko, mutta yöksi Suomeen ennustetaan laajaa lumimyräkkää. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Inkoossa Etelä-Suomessa paistoi aamupäivällä aurinko, mutta yöksi Suomeen ennustetaan laajaa lumimyräkkää. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen 
    Uutiset
    20.1.202112:25
    STT

    Ensi yöksi Suomeen saapuu laaja lumimyräkkä, ennustaa Ilmatieteen laitos.

    Lumisade saavuttanee Ahvenanmaan illan tunteina, ja Manner-Suomeen pyry ulottuu puolenyön aikaan.

    Torstaiaamulla lumisateita on luvassa Etelä- ja Länsi-Suomeen. Sakeimmillaan niiden ennustetaan olevan aamupäivän ja päivän aikana, jolloin sateet ulottuvat jo itäiseenkin Suomeen. Lapin tietämille pyry ehtii vasta perjantain puolella.

    Tämänhetkisen ennusteen mukaan suurimmat lumikertymät, enimmillään 15 senttiä, saataisiin Pohjanmaalle, Pirkanmaalle ja Savoon. Etelässä lunta tulee 5–10 senttiä.

    Koska luvassa on myös voimakasta tuulta, joka kinostaa lunta tielle, ajokeli on erittäin huono.

    Artikkelin aiheet
    lumimyräkkä
    sää
    liikenne
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria