• Mökki jouluksi? Näin paljon siitä joutuu nyt maksamaan

    Suomalaiset löysivät lähimatkailun koronan aikana. Lomamökkejä on vuokrattu jouluksi innokkaasti.
    Joulu luonnon keskellä vetoaa yhä useampaan suomalaiseen.
    Joulu luonnon keskellä vetoaa yhä useampaan suomalaiseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Matkailu
    13.12.202219:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Vuokramökkien kysyntä jouluksi on lähes viime vuoden tasolla, Lomarengas tiedottaa. Ulkomaalaisten varausten määrät ovat kasvussa.

    Lomarenkaalla on tarjolla yli 3 000 talviasuttavaa vuokramökkiä, joista suurin osa on jo varattu jouluksi. Vapaana on tällä hetkellä vajaa kolmannes eli noin 900 mökkiä.

    “Kauppa on käynyt koronatalvien tapaan”, kertoo Lomarenkaan toimitusjohtaja Eva Kohonen.

    Kohosen mukaan kiinnostus kotimaan matkailuun jatkuu ja myös nuoret ovat löytäneet lähi- ja luontomatkailun.

    Vuokramökki jouluksi maksaa keskimäärin 600 euroa aatonaatosta tapaninpäivään, Lomarengas kertoo.

    "Kysytyimpiä ovat hyvin varustellut mökit hiihtokeskuksissa. Myös Etelä-Suomen mökit ovat haluttuja – varsinkin jos niiden lähellä on hoidettuja latuja.”

    “Edullisimmillaan joulumökki irtoaa alle 300 eurolla, hulppeasta huvilasta saa maksaa tuhansia euroja", sanoo Kohonen.

    Energian hinnat ovat nousseet ja suora sähkölämmitys on lomamökeissä hyvin yleinen. Energiaremonttien lisäksi mökkien vuokraajat pyrkivät säästämään sähköä ohjeistamalla lomalaisia esimerkiksi sähkökiukaiden käytöstä.

    ”Perinteisesti suurin ryhmä eli venäläiset puuttuvat kokonaan." Eva Kohonen

    Ulkomaalaisten asiakkaiden varausmäärät ovat kasvussa, vaikka venäläisiä ei vuokramökeillä nähdäkään. Jouluvarauksissa on kasvua 50 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Eniten varauksia on tullut Saksasta, Sveitsistä, Britanniasta ja Virosta.

    "Ulkomaalaisten osuus joulun varauksista on noin 20 prosenttia, eli olemme melkein koronaa edeltävällä tasolla. Tämä siitä huolimatta, että perinteisesti suurin ryhmä eli venäläiset puuttuvat kokonaan", valottaa Kohonen.

    Kaikkialle Suomeen on nyt tulossa valkoinen joulu, mikä ilahduttaa tietysti myös ulkomaalaisia matkailijoita.

    ”Matkat on varattu ennen kuin lumisateista oli tietoa, mutta ainakin Lapin matkailijat olettavat löytävänsä Suomesta lunta”, Kohonen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Tiet sekä ajantasainen osoitteisto takaavat senkin, että ambulanssit ja paloautot löytävät perille myös maaseudulla.

      Liikenne | 100 000 kilometriä jäisi auraamatta ilman maatalousyrittäjiä

    • Mökki | Mökkikauppa romahti vuodessa peräti 26 prosenttia mutta yksi asia viittaa notkahduksen olevan väliaikainen

    • Yllättäen sydäntalvi ei ole lämmittämättömälle mökille kriittisin vaihe, vaan ongelmat syntyvät useimmin vasta keväällä.

      Mökki | Voiko mökin jättää ilman peruslämpöä tänä talvena? ‒ Rakenne ratkaisee, näin vaurio syntyy ja etenee kylmissä rakennuksissa

    • Monissa loma-asunnossa tulee käytyä talvella vain satunnaisesti, ja silloin lämpö nostetaan usein ylös mahdollisimman nopeasti.

      Mökki | Tämä tyypillinen virhe voi tuhota sähkölaitteet ja aiheuttaa tulipalon, kun alat nostaa mökin lämpöä talvella

    Artikkelin aiheet
    vuokramökit
    joulu
    kotimaanmatkailu
    Lomarengas
    matkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa