• Ukrainan presidentti Zelenskyi haluaa päätöksiä panssarivaunukeskusteluihin – CNN: Yhdysvallat luovuttamassa 30 Abramsia Saksan Leopardien rinnalle

    Yhdysvallat suunnittelee lähettävänsä Ukrainaan noin 30 kappaletta moderneja Abrams-taistelupanssarivaunujaan, kertoo uutiskanava CNN.
    Tankkitoimitusten puolesta on puhunut erityisesti Puola. Kuvassa Puolan Leopard sotaharjoituksessa viime toukokuussa.
    Tankkitoimitusten puolesta on puhunut erityisesti Puola. Kuvassa Puolan Leopard sotaharjoituksessa viime toukokuussa.  Kuva: Lehtikuva/AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    25.1.202307:15
    STT-AFP

    Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi haluaa keskustelun panssarivaunutoimituksista päättyvän päätöksiin. Zelenskyi sanoi tiistai-illan lausunnossa, että liittolaisilla on panssarivaunuja se määrä, jota Ukraina on toivonut vahvistaakseen joukkojaan Venäjän hyökkäystä vastaan.

    Saksalaismediat uutisoivat tiistaina, että Saksa on päättänyt toimittaa Ukrainaan Leopard-taistelupanssarivaunuja. Lisäksi hallitus on päättänyt hyväksyä Saksan liittolaisilleen myymien Leopardien toimittamisen Ukrainalle. Asiasta oltaisiin kertomassa Ukrainalle keskiviikkona.

    Lisäksi Yhdysvallat suunnittelee lähettävänsä Ukrainaan noin 30 kappaletta moderneja Abrams-taistelupanssarivaunujaan, kertoo uutiskanava CNN. Kahden virkamieslähteen mukaan asia oltaisiin julkistamassa jo tällä viikolla.

    Abramsien mukana ukrainalaiset olisivat saamassa käyttöönsä muutaman panssarivaunujen tukiajoneuvon, joita käytetään tankkien huoltotöissä kentällä. CNN:n mukaan Abramsien toimitusaikataulu on toistaiseksi epäselvä. Sotilaiden kouluttamisessa niiden käyttöön kuluu tavallisesti useita kuukausia.

    Tiistaina Saksan hallituksen julkisuuteen antamien lausuntojen mukaan lopullista päätöstä tankeista ei ollut vielä tehty, mutta sen kerrottiin syntyvän "hyvin pian". Myöskään Valkoinen talo ei ole kommentoinut mediatietoja.

    Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kommentoi CNN:lle antamassaan haastattelussa ennakkotietoja tankkien toimituksista.

    ”Tietysti jos Leopard 2 liikkuu ja Abrams liikkuu Yhdysvaltain puolella, niin Ukraina saa aseet, joita se tarvitsee alueidensa puolustamiseen. Se on erittäin hyvä uutinen”, Haavisto kommentoi.

    Saksan uusi puolustusministeri Boris Pistorius sanoi tiistaina totuuden hetken olevan lähellä ja kertoi kehottaneensa kaikkia Leopard-tankkeja käyttäviä Saksan kumppanimaita kouluttamaan ukrainalaisia niiden käyttöön.

    Tankkitoimitusten puolesta on puhunut erityisesti Puola, joka on kertonut olevansa valmis toimittamaan 14 Leopard-vaunua Ukrainalle, kun Saksa antaa lupansa.

    Venäjällä Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on sanonut, että taistelupanssarivaunujen toimitukset Ukrainaan jättävät "pitkäaikaisen jäljen" Saksan ja Venäjän välisiin suhteisiin.

    Lisää aiheesta
    • Tankkitoimitusten puolesta on puhunut erityisesti Puola. Kuvassa Puolan Leopard sotaharjoituksessa viime toukokuussa.

      Ulkomaat | Venäjän suurlähettiläs arvostelee USA:n mahdollista päätöstä lähettää tankkeja Ukrainaan: "Häpeämätön provokaatio"

    • Oikeutetun sodan päämäärä on rauhan palauttaminen ja yhteiskunnan suojeleminen.

      Ihmissuhteet | Ukrainalaisilla oli painava syy rikkoa viidettä käskyä

    • Blinken keskusteli asiasta torstaina puhelimitse Suomen ulkoministerin Pekka Haaviston (vihr.) sekä Ruotsin ulkoministerin Tobias Billströmin kanssa.

      Politiikka ja talous | Yhdysvaltojen ulkoministeri kehottaa viimeisiä Nato-maita ratifioimaan Suomen ja Ruotsin jäsenyyden nopeasti

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle