• Nuorten leijonien kultajuhlat tänään Helsingissä

    Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkue voitti myöhään tiistaina maailmanmestaruuden kaatamalla Venäjän.
    Uutiset
    6.1.201609:53
    STT

    Nuorten leijonien kultajuhlat pidetään tänään iltapäivällä Mäntymäen kentällä Helsingissä. Juhlat alkavat kolmelta, maailmanmestarit saapuvat paikalle neljältä. Faneja pyydetään saapumaan paikalle ajoissa ja lämpimästi pukeutuneena joko kävellen tai julkisilla kulkuneuvoilla.

    Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkue voitti maailmanmestaruuden myöhään eilisiltana. Loppuottelussa Helsingissä kaatui Venäjä 4–3, voittomaalin teki jatkoerän alussa Kasperi Kapanen.

    Suomi johti ottelua varsinaisella peliajalla 3–2, mutta Venäjä tasoitti kuusi sekuntia ennen loppua.

    Mestaruus on Suomen nuorten maajoukkueen neljäs.

    Maailmanmestaruus sai innokkaimmat juhlimaan kaduille yöllä kireästä pakkasesta huolimatta. Esimerkiksi Helsingissä juhlijoita kertyi Havis Amandan patsaalle parinkymmenen asteen pakkasessa.

    Oulun ja Tampereen poliisipäivystyksistä kerrottiin STT:lle, että siellä väki näytti juhlivan kiekkokultaa sisätiloissa.

    Artikkelin aiheet
    nuorten leijonat
    jääkiekon mm
    Helsinki
    Kasperi Kapanen
    suomen urheilusaavutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle