• Liikenteeseen tulossa jättipanostus – HS: Seuraava hallitus käynnistää kolmen nopean junaradan suunnittelun

    Lisäksi väyliä rakennettaisiin ja korjattaisiin ehkä noin 500–700 miljoonalla eurolla.
    Nopeat ratahankkeet ovat kalliita ja valmistuisivat vasta yli kymmenen vuoden kuluttua, Helsingin Sanomat kirjoittaa.
    Nopeat ratahankkeet ovat kalliita ja valmistuisivat vasta yli kymmenen vuoden kuluttua, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Uutiset
    16.5.201909:43
    STT

    Suomen seuraava hallitus on käynnistämässä nopeiden junaratojen suunnittelua Helsingistä Turkuun, Tampereelle sekä itäiseen Suomeen mahdollisesti Porvoon ja Kouvolan kautta, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

    Neuvottelut ovat lehden tietojen mukaan kuitenkin vielä kesken.

    Hallitusohjelmaa neuvottelevat puolueet aikovat lisäksi rakentaa ja korjata väyliä sadoilla miljoonilla euroilla. Hankkeet rahoitettaisiin ottamalla lisää lainaa.

    Suunnitelmissa on ainakin Kotkan ja Kouvolan välisen radan ja Kotkan sataman ratapihan korjaaminen yhteensä yli 40 miljoonalla eurolla sekä Hangosta Hyvinkäälle kulkevan radan sähköistäminen.

    Väylistä neuvottelee europarlamentaarikko Merja Kyllösen (vas.) johtama ryhmä. Nopeat ratahankkeet ovat kalliita ja valmistuisivat vasta yli kymmenen vuoden kuluttua. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tunnin juna Turkuun maksaisi arviolta 1,6 miljardia euroa, Tampereelle kulkeva Suomirata 5,5 miljardia ja Itärata 1,7 miljardia.

    Kaikkiaan ratahankkeet maksaisivat arviolta 11,4 miljardia euroa eli enemmän kuin hävittäjien uusiminen. Valtio ei välttämättä maksaisi koko summaa, vaan kustannukset jakautuisivat valtion, kuntien, EU:n ja myöhemmin mahdollisten muiden omistajien kesken.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle