• Korona kiritti Alkon myyntiä – kasvua tuli viime vuoden huhtikuuhun verrattuna yli viidennes

    Eniten myyntiään kasvattivat roseeviinit, joissa kasvua oli 40 prosenttia.
    Asiakkaita Alkon myymälöissä kävi huhtikuussa viitisen prosenttia viime vuoden huhtikuuta enemmän. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Asiakkaita Alkon myymälöissä kävi huhtikuussa viitisen prosenttia viime vuoden huhtikuuta enemmän. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    12.5.202014:19
    STT

    Koronaviruksen aiheuttamat poikkeukselliset ajat ovat kasvattaneet Alkon mukaan juomamyyntiä. Huhtikuussa Alkon myymälöissä myytiin juomia reilut 9 miljoonaa litraa, 23 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

    Eniten myyntiään kasvattivat roseeviinit, joissa kasvua oli 40 prosenttia. Miedoista viineistä myyntiään kasvattivat myös punaviinit (35 prosenttia) ja valkoviinit (28 prosenttia). Sen sijaan kuohuviinin myynti laski viime vuoden huhtikuusta pari prosenttia.

    Alkon huhtikuun myyntiin vaikuttivat pääsiäinen ja vappu sekä vähentynyt ulkomaanmatkustus ja ravintoloiden ja baarien kiinniolo.

    Alkoholin kokonaiskulutuksesta anniskelu vastaa Alkon mukaan noin 10:tä prosenttia ja matkustajatuonti noin 15:tä prosenttia.

    Asiakkaita Alkon myymälöissä kävi huhtikuussa viitisen prosenttia viime vuoden huhtikuuta enemmän. Lisäksi asiakkaiden kiinnostus verkkokauppaan ja digitaalisiin palveluihin on kasvanut korona-aikana.

    Huhtikuussa tehtiin noin 15  000 verkkokauppatilausta, missä oli kasvua 110 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mobiilisovelluksen on ladannut noin 62  000 käyttäjää.

    "Asiakkaiden ja henkilöstömme turvallisuus on ollut koko poikkeustilanteen ajan etusijalla. Asiakkaamme ovat sopeutuneet hyvin uuteen tilanteeseen ja ovat asioineet myymälöissä perinteisten ruuhka-aikojen ulkopuolella", sanoo Alkon toimitusjohtaja Leena Laitinen tiedotteessa

    Osassa myymälöistä on hänen mukaansa myös rajoitettu kerrallaan asioivien asiakkaiden määriä.

    Vuoden ensimmäisen neljän kuukauden aikana Alko myi lähes 27 miljoonaa litraa juomia. Viime vuodesta litramyynti kasvoi 10 prosenttia.

    Korona-aikana maalis–huhtikuussa Alkon myynti on ollut 16 prosenttia edellisvuotta vilkkaampaa ja asiakasmäärä reilun prosentin suurempaa.

    Alkon mukaan on epätodennäköistä, että Alkon ja päivittäistavarakaupan myynti korvaisi matkustajatuontia ja anniskelua, vaikka myynti on ollut viime vuotta vilkkaampaa.

    Artikkelin aiheet
    Alko
    koronavirus
    alkoholin myynti
    roseeviini
    verkkokauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle