• Verohallinto: Lähes miljoonalla on liian pieni veroprosentti tänä vuonna

    Jos veroprosenttia ei korota ajoissa, voidaan joulukuun palkkaa verottaa korkeammalla veroprosentilla.
    Uuden verokortin voi tehdä esimerkiksi Omavero-palvelussa. Lehtikuva / Vesa Moilanen.
    Uuden verokortin voi tehdä esimerkiksi Omavero-palvelussa. Lehtikuva / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Talous
    26.9.202209:20
    STT

    Lähes miljoonalla ihmisellä on liian pieni veroprosentti loppuvuodelle, arvioi Verohallinto. Palkansaajia kehotetaan tarkistamaan oma veroprosenttinsa sekä korottamaan sitä tarvittaessa. Tämän voi tehdä luomalla uuden verokortin.

    Veroprosentin tuloraja on ylittymässä noin 965 000 ihmisellä, jos he saavat loppuvuoden aikana tuloja samaan tahtiin kuin tammikuun ja elokuun välillä. Lähes puolet näistä ihmisistä on tehnyt ainakin yhden uuden verokortin tämän vuoden aikana.

    Jos veroprosenttia ei korota ajoissa, voidaan joulukuun palkkaa verottaa korkeammalla veroprosentilla, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Päivi Ylitalo tiedotteessa.

    ”Kun muutokset verokortin tulorajaan tekee nyt, loppuvuoden tuloja verotetaan mahdollisesti korkeammalla prosentilla usean kuukauden aikana eikä muutos yksittäisen kuukauden tuloihin ole niin jyrkkä”, Ylitalo sanoo.

    Verohallinto lähettää tekstiviestimuistutuksen tulorajan ylittymisestä noin 8 000 asiakkaalle tänä vuonna.

    Uuden verokortin voi tehdä esimerkiksi Omavero-palvelussa.

    Artikkelin aiheet
    Verohallinto
    verotus
    verokortti
    tuloraja
    palkansaaja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria