• Tutkimus: Maahantulokiellot toimivat heikosti EU:ssa

    Uutiset
    11.2.201511:51
    MT toimitus

    Maahantulokieltojen toimeenpanossa on puutteita EU:ssa, kertoo Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN).

    Maahantulokielto määrätään maassa laittomasti oleskelevalle esimerkiksi tilanteessa, jossa hänen oleskelulupahakemuksensa on hylätty eikä hän ole poistunut maasta vapaaehtoisesti. Muun muassa Suomessa kielto määrätään yleensä koskemaan koko Schengen-aluetta.

    EMN:n tutkimuksen mukaan kaikki maat eivät kuitenkaan merkitse kieltoja järjestelmällisesti maiden yhteiseen SIS-tietojärjestelmään. Siksi kielto voi jäädä huomaamatta toisen Schengen-alueen maan viranomaisilta. Maahantulokiellon saanut voi myös rikkoa kieltoa käyttämällä vääriä henkilöllisyyspapereita.

    Vuonna 2013 Schengen-alueella määrättiin yli 100  000 maahantulokieltoa, joista Suomessa runsaat 2  700.

    Artikkelin aiheet
    maahantulokielto
    Euroopan unioni
    Schengen-alue
    muuttoliike
    SIS-tietojärjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria