• Viljan vientitarve jäämässä pieneksi

    Uutiset
    31.8.201516:00
    Tuure Kiviranta

    Luonnonvarakeskus Luke ennustaa Suomen viljasadon olevan tänä vuonna 3,5 miljardia kiloa eli 16 prosenttia pienempi kuin viime vuonna. Se olisi pienin viiteen vuoteen mutta Luken mukaan kohtuullinen.

    Rypsistä, rapsista, herneestä ja härkäpavusta odotetaan viime vuotta suurempaa satoa.

    Viljan satoarvio on noussut hiukan heinäkuusta, jolloin Luken arvio oli alle 3,4 miljardia kiloa.

    Tänä vuonna viljaa on kylvetty noin viisi prosenttia pienemmälle alalle kuin viime vuonna. Kylvöalan pienenemistä enemmän viljan kokonaissatoa laskee kuitenkin pieni hehtaarisato. Erityisesti ohran hehtaarisatoarvio, 3 100 kiloa hehtaarilta, on tavanomaista heikompi.

    Lähiviikkoina viljojen puinti pääsee vauhtiin, jos sateet eivät viivästytä sitä. Tulevat viikot ratkaisevat, toteutuvatko tämänhetkiset satoarviot.

    Satonäkymien toteutuessa ruissato on noin 107 miljoonaa kiloa. Määrä tyydyttäisi kotimaisen markkinatarpeen ja samalla rukiin tuonti voi lähes tyrehtyä.

    ”Tämän vuoden viljasatoarvio on todella lähellä tavanomaista kotimaista viljan kulutusmäärää eli noin 3,2:ta miljardia kiloa. Tämänvuotisen viljasadon vienti vehnän, ohran ja kauran osalta voi olla huomattavasti viime vuosia pienempi. Määrän lisäksi laadulliset ja tuotannolliset tekijät vaikuttavat myös viljan ulkomaankauppaan”, sanoo tutkija Anneli Partala Luonnonvarakeskuksesta.

    Luken ennakkosatotilaston satoarviot perustuvat paikallisten Pro Agria keskusten asiantuntijoiden omilta alueiltaan antamiin arvioihin, jotka kuvaavat tilannetta elokuun 24. päivänä.

    Kansainvälinen viljaneuvosto IGC korotti torstaina maailman satonäkymiä 18 miljoonalla tonnilla heinäkuun arviostaan. Maailman viljasadon ennustetaan olevan 1988 miljoonaa tonnia kaudella 2015–2016. Sato olisi prosentin viime vuoden satoa pienempi.

    Ennusteen kasvu tuli muun muassa EU-alueen sekä Venäjän ja Ukrainan vehnä- ja ohraennusteiden noususta.

    IGC ennustaa vehnäntuotannon yltävän tällä kaudella 720 miljoonaan tonniin eli yhtä suureksi kuin edellisellä kaudella.

    Viljapörssit ovat laskeneet viime viikkoina. Laskuun on vaikuttanut Kiinan talouden yskintä ja maailman hyvät satonäkymät.

    Perjantaina syyskuun vehnänoteeraus oli Pariisin viljapörssissä vain hiukan päälle 160 euroa tonnilta.

    Joulukuun noteeraus oli kuitenkin yli 170 euroa ja ensi keväälle noteeraukset olivat 180 eurossa.

    Rapsin lähimmät noteeraukset olivat 360 euroa tonnilta.

    Kotimaassa ohrien hintoihin on tullut korotuksia, mutta muuten hintakehitys on viljelijälle synkkä.

    Tuure Kiviranta

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    viljasato
    viljan vienti
    Luonnonvarakeskus Luke
    satoarvio
    viljamarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle