• Soini varoittaa YK:ssa Trumpin puheista: Se vavisuttaisi EU:ta oikein kunnolla, sitä päivää en toivoisi näkeväni

    Soini toivoo EU:n ja USA:n suhteen kehittyvän tiiviimmäksi.
    Timo Soinin mukaan transatlanttinen suhde on saatava EU:n ja USA:n välillä mahdollisimman tiiviiksi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Timo Soinin mukaan transatlanttinen suhde on saatava EU:n ja USA:n välillä mahdollisimman tiiviiksi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    27.9.201810:00
    STT

    Ulkoministeri Timo Soini on huolissaan Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteista. YK:n yleiskokouksessa pitämässään lehdistötilaisuudessa Soini varoittaa, että mikäli suhteet vielä huononevat, se voi olla EU:lle vahingollista.

    Soinin mukaan isoja muutoksia tapahtuu nyt maailmalla, tykättiin tai ei. Soini viittaa tällä Trumpin puheisiin ja sulkeutuneeseen politiikkaan YK:n kokouspaikalla.

    Soini sanoo, että transatlanttinen suhde on saatava EU:n ja USA:n välillä mahdollisimman tiiviiksi. Hänen mukaansa sen hapertuminen olisi vahingollista. Se vavisuttaisi EU:ta oikein kunnolla, sitä päivää en toivoisi näkeväni, Soini sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Timo Soini
    Euroopan unioni
    Yhdysvallat
    ulkopolitiikka
    YK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria