• PÄIVÄN PUNKTI Uhan-alainen kaupunki

    Uutiset
    21.11.201415:00
    MT toimitus

    Pääkaupunkiseudun vanhin lentoasema sijaitsee Malmilla. Malmi on palvellut lentoliikennettä 1930-luvulta alkaen. Sieltä lensivät presidentit valtiovierailuilleen ja sinne saapuivat kansainväliset lennot aina siihen saakka, kun Seutula valmistui Helsingin olympiakisoihin 1952.

    Malmi on täynnä historiaa, mutta ei vain historiaa. Lentokenttä toimii edelleen. Samanlaisia kaupunkikenttiä on monissa paikoissa. Monet niistä ovat saaneet jopa uuden elämän, kuten Bromma Tukholmassa.

    Tasavallassa taistellaan nyt siitä, voiko Malmin kenttä jatkaa. Valtio on päättänyt lopettaa kentän ja Helsingin kaupunki haluaisi rakentaa tilalle 25 000 asukkaan kaupunginosan. Malmista halutaan rakentaa kunnon betonislummi.

    Sanotaan, että Suomessa vallitsee tonttipula. Se on kummallista, sillä maata on meillä viisi hehtaaria jokaista asukasta kohden.

    Suomalaiset taitavat tarvita tilaa enemmän kuin muut. Esimerkiksi saksalaisia on Suomen kokoisessa maassa yli 80 miljoonaa, mutta ei heillä ole tiukkaa. Berliiniinkin mahtuu monta lentokenttää.

    Suomessa halutaan nykyisin suojella kaikki suot. Mitä kauempana, sitä varmemmin jokin erämaa halutaan käyttökieltoon. Kaupunkeihin suojeluinto ei sen sijaan ulotu. Siellä saa tehdä mitä tahansa.

    Malmin kenttä on rakennettu suolle. Eikö juuri se pitäisi liittää soidensuojeluohjelmaan?

    Malmin lentoasema on toimiva laitos, joka on osa Suomen historiaa. Kenttä on vanha eikä sinne voi laskeutua suurella jumbojetillä, mutta ei se ole tarkoituskaan. Silti kentän purkaminen on järjenvastainen teko.

    Ympäristönsuojeluun pitäisi kuulua myös rakennetun ympäristön suojelu, mutta se tuntuu olevan vaikeaa. Malmin kenttä ei edes ole ainoa paikka, joka halutaan tuhota. Jatkoakin on luvassa.

    Helsingin perustamispaikka on Vanhakaupunki, jonka koskeen Vantaanjoen suulle rakennettiin aikoinaan kaupungin ensimmäinen voimalaitos. Nyt tuokin historiallinen pato haluttaisiin repiä, vaikka se ei haittaa ketään. Asialla ovat vihreät ”kalamiehet”, joiden huvina on uistella taimenia ja heittää sitten henkitoreiset kalat takaisin veteen.

    Vanhat kaupungit Suomessa alkavat olla uhanalaisia. Ne tarvitsevat suojelua vähintään yhtä paljon kuin saimaannorppa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Malmin lentoasema
    Helsinki
    rakennussuojelu
    kaupunkisuunnittelu
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle