• 82 suomalaista pääkalloa palaa tänään Ruotsista Suomeen

    Valtaosa kalloista kulkeutui Suomesta Ruotsiin rotututkijoiden haudankaivuumatkalta 1870-luvulla.
    Kallot kuljetetaan Pälkäneen kirkkoon.
    Kallot kuljetetaan Pälkäneen kirkkoon.  Kuva: LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
    Uutiset|Historia ja perinne
    20.8.202409:15
    STT

    Suomesta Ruotsiin 1800-luvun lopulla viedyt kallot palaavat Suomeen tänään, kertoo Museokeskus Vapriikki. Suomen valtio vastaanottaa kallot Pirkanmaalla Pälkäneellä iltapäivällä. Kallot kuljetetaan Pälkäneen kirkkoon.

    Kalloja palautetaan Suomeen yhteensä 82 kappaletta. Valtaosa niistä kulkeutui Suomesta Ruotsiin rotututkijoiden haudankaivuumatkalta 1870-luvulla. Ryhmä kaivoi pääkalloja neljältä paikkakunnalta: Pälkäneeltä, Pielavedeltä, Rautalammilta ja entisen Enon kunnan alueelta Joensuusta. Selvästi eniten kalloja kaivettiin Pälkäneeltä. Vanhimmat haudoista kaivetut pääkallot ovat todennäköisesti 1500- tai 1600-luvulta.

    Ruotsin hallitus päätti Karoliinisen instituutin kokoelmissa olleiden kallojen luovuttamisesta Suomeen huhtikuussa.

    Pälkäneellä valmistellaan juhlallisuuksia jäänteiden palautuksen kunniaksi. Juhlallisuudet on tarkoitus järjestää syyskuun alkupuolella.

    Pälkäneeltä kaivetut kallot on tuolloin tarkoitus siunata ja haudata Pälkäneen rauniokirkolle.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää