• Matkailukysyntä supistui vuonna 2020 merkittävästi ‒ matkailualalta väheni 25 000 työntekijää

    Kotimainen matkailu kasvoi etenkin niissä maakunnissa, joissa ei ole isoja kaupunkeja.
    Etenkin kansainvälinen matkailu kärsi pandemiasta vuonna 2020.
    Etenkin kansainvälinen matkailu kärsi pandemiasta vuonna 2020. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Talous
    7.4.202205:00
    Anniina Jokinen

    Matkailukysyntä eli matkailijoiden tuotteisiin ja palveluihin käyttämä rahamäärä väheni 6,6 miljadia euroa vuonna 2020, kertoo Tilastokeskus tiedotteessaan. Matkailun osuus Suomen bruttokansantuotteesta pieneni prosenttiyksiköllä ja oli 1,7 prosenttia.

    Matkailukysynnän hiipumisen myötä matkailutoimialoilla työskentelevien henkilöiden määrä väheni koko maassa noin 25 000 henkilöllä eli noin 16 prosentilla edellisestä vuodesta.

    ”Kansainvälinen matkailu romahti maaliskuun 2020 jälkeen. Tämän seurauksena ulkomainen matkailukysyntä jäi 3,8 miljardia alemmalle tasolle kuin vuonna 2019”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Ossi Nurmi.

    Prosentuaalisesti lasku oli huimat 71 prosenttia. Kotimainen matkailukysyntä puolestaan laski 26 prosenttia. Samalla kotimaisen matkailun kysyntä kasvoi: sen osuus matkailun kokonaiskysynnästä nousi 67 prosentista 84 prosenttiin.

    ”Matkailualan vastaanottama isku ei kohdistunut tasaisesti koko maahan vaan jakautui maakunnittain pitkälti sen mukaan, miten suuri merkitys kansainvälisellä matkailulla alueille oli. Esimerkiksi Etelä-Savossa matkailun bkt-osuus jopa kasvoi”, Nurmi sanoo.

    Kotimaisen matkailun kysyntä kasvoi Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Maakuntia yhdistää se, että niissä ei ole suuria kaupunkeja ja matkailu kohdistuu luontokohteisiin ja vapaa-ajan asuntoihin.

    Matkailu supistui etenkin Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla.

    ”Uudenmaan muutosta selittävät erityisesti työmatkailun väheneminen ja ulkomaanmatkailun pysähtyminen. Ahvenanmaan lasku selittyy etenkin laivaliikenteen vähenemisellä”, Nurmi selittää.

    Myös Lapissa matkailun kysyntä väheni, mutta selvästi vähemmän kuin Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Kevätsesonki ehti osittain toteutua ennen pandemian aiheuttamia rajoituksia.

    Tänään keskiviikkona julkaistu matkailutilinpito kuvaa matkailun talous- ja työllisyysvaikutuksia vuosina 2019–2020 sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla. Tutkimusraportin on julkaissut Visit Finland, ja sen on koonnut Tilastokeskuksen yliaktuaari Ossi Nurmi.

    Raportti sisältää Visit Finlandin toimeksiantaman kansallisen matkailutilinpidon ja työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiantaman alueellisen matkailutilinpidon tulokset.

    Artikkelin aiheet
    matkailu
    Tilastokeskus
    Visit Finland
    Suomi 2020
    matkailutilinpito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria