• Euro heikkeni tasakurssiin dollarin kanssa – valuutat olivat viimeksi tasoissa vuonna 2002

    Euro on 2000-luvulla ollut vahvimmillaan suhteessa dollariin vuonna 2008, jolloin se lyhyen tovin ajan hipoi 1,60 dollaria.
    Euro on heikentynyt dollariin nähden 15 prosenttia vuoden alusta.
    Euro on heikentynyt dollariin nähden 15 prosenttia vuoden alusta.  Kuva: LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
    Uutiset|Talous
    12.7.202220:17
    STT–AFP

    Euron kurssi heikkeni tiistaina tasoihin dollarin kanssa, heikoimmilleen sitten vuoden 2002 joulukuun. Pelko taantumasta euroalueella painaa euron kurssia. Päivän edetessä euro vahvistui uudelleen hiukan yli dollarin, mutta ero on hyvin pieni.

    Myös Euroopan pörssit olivat laskussa. Helsingissä kurssit olivat alkuiltapäivästä 0,8 prosentin alamäessä.

    Nordea totesi aamukatsauksessaan, että dollarin vahvistuminen voi saada lisävauhtia, jos Yhdysvalloissa keskiviikkona julkaistavat kesäkuun inflaatioluvut vahvistavat odotuksia uusista ohjauskoron nostoista.

    Toukokuussa Yhdysvaltojen inflaatio ylsi ylimmilleen yli 40 vuoteen ja saavutti lukeman 8,6 prosenttia. Ennakko-odotus on, että inflaatio Yhdysvalloissa on kesäkuussa saavuttanut uuden 40-vuotisennätyksen ja kiihtynyt 8,8 prosenttiin, kertoi Financial Times.

    Euro on heikentynyt dollariin nähden 15 prosenttia vuoden alusta. Euroopan keskuspankin on määrä nostaa ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksikköä seuraavassa kokouksessaan ensi viikolla, mutta Yhdysvaltain keskuspankki Fed on nostanut korkojaan paljon nopeammin, mikä vahvistaa dollaria entisestään. Fedin odotetaan heinäkuun kokouksessaan nostavan korkoja taas 0,75 prosenttiyksiköllä, saman verran kuin kesäkuussa.

    Euro on 2000-luvulla ollut vahvimmillaan suhteessa dollariin vuonna 2008, jolloin se lyhyen tovin ajan hipoi 1,60 dollaria.

    Nyt pelkona on, että euro jatkaa heikkenemistään, jos inflaatio pysyy korkeana, Venäjän kaasuviennin tyrehtymisen aiheuttama energiapula hidastaa talouskasvua ja euroalue ajautuu taantumaan.

    Huoli siitä, että Venäjän Nord Stream 1 -putken kaasuntoimitukset eivät alakaan uudelleen huoltotauon jälkeen, herättää markkinoilla lisää hermostuneisuutta. Maanantaina alkaneen huoltotauon pitäisi päättyä ensi viikon torstaina, 21. heinäkuuta.

    Artikkelin aiheet
    euron heikkeneminen
    valuuttakurssi
    inflaatio
    euroalue
    energiamarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle