• Ilmastotoimien valmistelu kesken budjettiriihen alla – Saarikko: Alijäämä pienenee huomattavasti

    Kotitalousvähennykseen täsmäkorotus tukee omakotitalojen öljylämmityksestä luopumista.
    Valtiovarainministeri Annika Saarikko esitteli ensimmäisen budjettiehdotuksensa linjauksia torstaina.
    Valtiovarainministeri Annika Saarikko esitteli ensimmäisen budjettiehdotuksensa linjauksia torstaina. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    12.8.202115:25
    Aimo Vainio

    Valtion ensi vuoden budjettia päästään sorvaamaan huomattavan hyvässä talouden tilanteessa. Ensi vuodelle odotetaan talouskasvua, inflaatio ei häiritse.

    Kun myös koronatoimien kustannukset laskevat, pienenee budjetin alijäämä tästä vuodesta.

    "Valtion ensi vuoden budjetti sisältää huomattavasti pienemmän alijäämän kuin tämän vuoden", valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi tiedotustilaisuudessa Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta.

    Alijäämän ennakoidaan olevan 6,7 miljardia euroa. Tämän vuoden alijäämä on 14,4 miljardia euroa.

    Summa voi vielä täsmentyä, sillä nyt se perustuu kesän kasvulukuihin. Syyskuun riiheen mennessä on käytössä uusin talousennuste.

    Hankaluuksia voi tulla työvoimapulasta.

    Kasvupyrähdys näyttää kuitenkin jäävän lyhytaikaiseksi.

    "Se ei riitä julkisen talouden vahvistamiseen", Saarikko sanoo.

    Nyt käytiin valtiovarainministeriön sisäiset neuvottelut Saarikon johdolla. Esitys julkaistaan huomenna, kuten myös ministeriöiden ehdotukset.

    Budjettiriihen yhteydessä sovitaan myös monista ilmastotoimista, jotka ulottuvat ensi vuoden budjettia pidemmälle. Niitä Saarikko avasi vähän.

    Tiedossa on, että moni työn alla oleva ilmastoraportti ja -selvitys on vielä kesken. Siksi nyt ei pystytä kovin yksityiskohtaisiin päätöksiin.

    Yksi suunta on vihreä siirtymä, jonka rahat tulevat osana EU-rahoitteista kestävän kasvun ohjelmaa. Ne nivotaan valtion budjettiin, mutta niitä ei ole vielä perjantaina julkaistavassa VM:n ehdotuksessa mukana.

    Hallitus neuvottelee niiden yksityiskohdista vielä syyskuun riiheen saakka.

    Yksi konkreettinen muutos on kaukolämpöverkkoon lämpöä tuottavien pumppujen, konesalien ja kierrätysteollisuuden siirtäminen alempaan veroluokkaan.

    Saarikko nosti esiin seuraavia seikkoja budjettiehdotuksesta:

    Työperäiseen maahanmuuttoon kohdistetaan varoja.

    Veikkauksen tuoton alenemisesta kompensoidaan 80 prosenttia. Edunsaajien määrärahat alenevat kahdeksan prosenttia.

    Teollisuuden sähköistämisen tuki on 87 miljoonaa euroa. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen menot lisääntyvät 140 miljoonaa euroa.

    Vähäpäästöisten työsuhdeautojen verotusarvo alenee.

    Jo aiemmin päätetyn turpeen verottoman käytön ylärajan nosto toteutetaan.

    Vähäpäästöisten työsuhdeautojen verotusarvo alenee.

    Verotulojen kertymän odotetaan kasvavan 6,2 prosenttia tästä vuodesta.

    Saarikko ehdottaa, että kotitalousvähennykseen tehdään väliaikainen korotus.

    Kotitaloustyön sekä hoiva- ja hoitotyön vähennyksen enimmäismäärä nousee 2 250 eurosta 3 500 euroon. Korvausprosentti nousee 40 prosentista 60 prosenttiin. Näillä aloilla korotus on kaksi vuotta.

    Öljylämmityksen korvaaminen helpottuu vuosiksi 2022–2027. Korotukset ovat samat kuin edellä.

    Muiden kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvien alojen vähennys säilyy ennallaan.

    Veronkorotuksia on tulossa 100–150 miljoonaa euroa lisää.

    "Siitä neuvotellaan hallituksen kesken."

    Tiedossa on, että tupakkaveroa korotetaan 100 miljoonalla eurolla kahden vuoden aikana.

    Budjettiehdotuksen loppusumma on 63,2 miljardia euroa. Valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 146 miljardiin euroon.

    Lue myös:

    PTT: "Ryyppy ei saa jäädä päälle" – hallitus elvyttää ja ottaa lainaa edelleen

    Valtiovarainministeriön on määrä saada budjettiehdotuksensa valmiiksi – lyhyen aikavälin näkymä on Saarikon mukaan erittäin myönteinen

    MTK: Ilmastotoimet saadaan liikkeelle nopeasti, kunhan kannustimet ovat oikein – syyskuun budjettiriihessä ilmastolla paljon painoarvoa

    Artikkelin aiheet
    budjettiriihi
    valtion budjetti
    ilmastotoimet
    Annika Saarikko
    kotitalousvähennys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena