• PTT:n taloustutka Pakoon Eurooppaan

    Uutiset
    7.9.201516:00
    MT toimitus

    Euroopan huomio on viime aikoina kohdistunut kasvaviin pakolaisvirtoihin. Euroopassa on liikkeellä satoja tuhansia ihmisiä, jotka ovat lähteneet pakoon sotaa, vainoa ja epävakautta. Erityisesti tulijoita on Etelä-Euroopassa, mutta kriisi on näkynyt turvapaikanhakijoiden määrän kasvuna myös Suomessa.

    Tapasin viime viikolla eurooppalaisia muuttoliiketutkijoita aluetaloustieteilijöiden konferenssissa Lissabonissa. Keskustelu kääntyi nopeasti Euroopan ajankohtaiseen kriisiin.

    Muuttoliiketutkijan näkökulmasta ihmisten siirtyminen paikasta toiseen on ihmiskunnalle ominaista toimintaa.

    Ihmiset ovat aina siirtyneet uusille alueille. Me olemme

    lähteneet sieltä, missä ei ole mahdollisuuksia sinne, missä

    on mahdollisuuksia. Monille lähteminen ei tällä hetkellä ole vapaaehtoista. Ihmiset lähtevät, jotta heillä olisi mahdollisuus pysyä hengissä.

    Kun muuttoliikettä tarkastelee pitkällä aikavälillä ihmiskunnalle ominaisena toimintana, suomalaisessa keskustelussa esitetyt kannanotot joutuvat erikoiseen valoon. Rajojen tarkempi vartioiminen tuntuu tässä mittakaavassa lähinnä näpertelyltä. Väite, että kodeistaan lähteneet ihmiset vaarantaisivat henkensä päästäkseen nauttimaan suomalaisesta

    sosiaaliturvasta, vaikuttaa järjettömältä.

    Valtioiden rajat ja sosiaaliturva ovat tämän ajan rakenteita, mutta muuttoliike on huomattavasti vanhempi ja vahvempi voima. Kaikki tapaamani tutkijat olivat sitä mieltä, että rajojen pitäminen kiinni on mahdotonta, koska ihmisten kulkua ei lopulta voi estää.

    Suomen pitää osaltaan kantaa vastuu ihmisistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa. Hädänalaisten auttaminen on ensinnäkin jokaisen ihmisen tehtävä. Toisekseen meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Palauttaminen takaisin lähtömaahan tai auttamatta jättäminen johtaisivat todennäköisesti kuolemaan.

    Suomen pitää myös toimia muiden maiden kanssa yhteistyössä rauhan ja kehityksen puolesta, jotta ihmisten ei olisi tulevaisuudessa välttämätöntä lähteä kodeistaan.

    Ajattelin aiemmin, että suuri muuttoaalto syntyisi lähitulevaisuudessa ilmastonmuutoksen aiheuttaman ympäristökatastrofin seurauksena. Muuttoaalto syntyikin huomattavasti nopeammin. Voi kuitenkin olla, että suuremmat virrat ovat vielä edessä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pakolaiskriisi
    muuttoliike
    Eurooppa
    Suomi
    PTT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle