• Lähes kaikki ajavat ylinopeutta

    Uutiset
    2.12.201315:00
    Jarmo Palokallio

    Liikenneturvan tutkimuksen mukaan liikennesääntöjen tuntemus on parantunut. Sääntöjen noudattaminen autoilijoilta kuitenkin unohtuu. Lähes kaikki autoilijat ajavat välillä ylinopeutta.

    Liikenneturvan tutkijat pitävät suomalaisten liikennetietoutta keskimäärin riittävänä. Siltä osin kehitys on vienyt myös parempaan suuntaan.

    Toki puutteitakin on. Viisi autoilijaa sadasta ei tunne edes kärkikolmiota.

    ”Tuo on hurja ja pelottava tieto. Se voi johtaa onnettomuuksiin”, sanoo suunnittelija Leena Pöysti.

    Parhaiten säännöt ovat miesten hallinnassa. Se lienee kytköksissä siihen, että he ajavat eniten autoa.

    ”Ongelmana on, että liikennesääntöjen tietäminen ei tarkoita niiden noudattamista. Siihen tarvitaan tiedon lisäksi tahtoa.”

    Sääntöjen noudattamatta jättämiset ilmenevät esimerkiksi ylinopeuksina ja suojateiden turvattomuutena. Vain kaksi kuljettajaa sadasta kertoi ajavansa aina nopeusrajoitusten mukaan.

    Myös kännykkään puhuminen on yleistä. Lähes joka kymmenes autoilija puhuu ajaessaan kännykkään.

    Valtion on tarkoitus uudistaa tieliikenteen lainsäädäntö vuoteen 2015 mennessä. Liikenneturva toivoo uudistukselta selkeyttä. Esimerkiksi 250 liikennemerkin joukossa saattaa olla karsittavia.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ylinopeus
    Liikenneturva
    liikennesäännöt
    autoilu
    tieliikennelaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria