• Postilakko jatkuu mielenosoituksella: Postilaiset lähtevät yhdeltä kohti Postin pääkonttoria Helsingissä

    Useat kuljetusalan liitot tekevät kuluvan viikon aikana päätöksiä lakon mahdollisista tukitoimista.
    Ilmalan aseman kupeessa kokoontui mielenosoittajia Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta. Kuvassa väkeä myös Liedosta, jossa Postin väitetään leikanneen reiän aitaan vuokratyöntekijöitä varten lakon vaikutusten vähentämiseksi.
    Ilmalan aseman kupeessa kokoontui mielenosoittajia Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta. Kuvassa väkeä myös Liedosta, jossa Postin väitetään leikanneen reiän aitaan vuokratyöntekijöitä varten lakon vaikutusten vähentämiseksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    12.11.201913:26
    STT

    Postilakon toisena päivänä Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) aktiivit järjestävät Helsingissä mielenosoituksen liittyen Paltan kanssa käytäviin työehtosopimusneuvotteluihin.

    Mielenosoittajat kokoontuvat Helsingin Ilmalassa tänään puoli yhden aikaan iltapäivällä. Sen jälkeen he siirtyvät yhdeltä kohti Postin pääkonttoria.

    PAUn ja Paltan edustajat tapaavat toisensa seuraavan kerran valtakunnansovittelijan johdolla keskiviikkona. Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala on arvioinut neuvottelutilannetta vaikeaksi.

    "Osapuolten väliset näkemyserot ovat niin suuret, ettei työriitaa pystytty ratkaisemaan, hän totesi tiedotteessa viime viikon lopulla."

    PAU ei ole hyväksynyt Postin päätöstä vaihtaa noin 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen.

    PAU ilmoitti ensimmäisestä, kahden viikon mittaisesta lakosta lokakuussa. Lakko koskee alkuun postinjakelua, käsittelyä ja kuljetusta. Lakossa on alkuvaiheessa noin 9 000 työntekijää.

    Sunnuntaina liitto kertoi uusista työtaistelutoimista, jotka venyttäisivät postilakon 8. joulukuuta asti. Kahden viikon päästä työtaistelutoimet laajenisivat myös toimihenkilö- ja myymälätehtäviin.

    Useat kuljetusalan liitot tekevät kuluvan viikon aikana päätöksiä mahdollisista tukitoimista. Päätökset nojaavat siihen, miltä PAUn ja Paltan neuvottelutilanne näyttää keskiviikon sovittelun jälkeen. Kukin liitto päättää itse tukitoimien laajuudesta.

    "Jos se on edelleen täydessä umpikujassa, se tarkoittaa sitä, että tarvitaan tukitoimia, joilla on laaja vaikuttavuus", Rautatiealan Unionin (RAU) puheenjohtaja Tero Palomäki sanoi maanantaina STT:lle.

    Alustavasti RAUssa on keskusteltu tavaraliikenteeseen ja sitä kautta vientiteollisuuteen vaikuttavista toimista. Henkilöliikenteeseen mahdolliset toimet eivät tämänhetkisen tiedon mukaan välttämättä kohdistu.

    Myös Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) on kertonut tukevansa PAUn lakkoa. Postinjakelun, -käsittelyn ja -kuljetuksen töitä tekevät JHL:n jäsenet jäivät kahdeksi viikoksi lakkoon maanantaina. Liitto valmistelee muita tukitoimia ja aikoo kertoa niistä tällä viikolla.

    Maanantaina alkanut PAUn lakko vaikuttaa erityisesti kirjeiden ja aikakauslehtien kulkuun. Printtipostin viiveet voivat olla useita viikkoja. Osa kirjeistä ja lehdistä saattaa tulla perille vasta tammikuussa.

    Kotimaan paketeista osa kulkee normaalisti. Osassa kotimaan paketeista sekä EU-alueen paketeissa on odotettavissa muutamien päivien viiveitä. Sen sijaan Ilmailualan Unionin (IAU) tukilakko vaikuttaa postin käsittelyyn lentoasemilla niin, että Euroopan ulkopuolelta tulevat tai sinne lähtevät lähetykset toimitetaan vasta lakon jälkeen.

    Posti tiedottaa lakon vaikutuksista verkkosivuillaan, jossa se tarvittaessa päivittää tietoja vaikutuksista kahdesti vuorokaudessa.

    Lue lisää:

    Voiko aamulehtien ja päiväpostin jakajilla olla täysin erilaiset työehdot? — Teollisuusliiton Riku Aallon mukaan ammattiliitoilla riittää ymmärrystä toisilleen

    Posti: Osa kirjeistä ja lehdistä voi tulla perille vasta ensi vuonna

    PAU: Postin vuokratyöntekijöitä painostetaan, liitto väittää työnantajan teettäneen aitaan reiän Liedon pakettikeskuksessa

    Artikkelin aiheet
    postilakko
    Posti
    PAU
    Palta
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena