• Kymmenien maiden edustajat kutsuttu presidentti Bidenin ilmastohuippukokoukseen, Suomi ei mukana

    Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kutsunut koolle kaksipäiväisen virtuaalisen ilmastohuippukokouksen
    Kokouksen aikana Yhdysvallat aikoo ilmoittaa kunnianhimoisen vuoden 2030 päästötavoitteensa.
    Kokouksen aikana Yhdysvallat aikoo ilmoittaa kunnianhimoisen vuoden 2030 päästötavoitteensa. Kuva: Brendan Smialowski
    Uutiset
    22.4.202109:24
    STT

    Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin koolle kutsuma kaksipäiväinen virtuaalinen ilmastohuippukokous alkaa tänään. Mukaan kokoukseen on kutsuttu kymmenien maiden johtajat, muun muassa Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping.

    Pohjoismaista kutsuvieraslistalla ovat Tanskan ja Norjan pääministerit. Sen sijaan Ruotsin, Suomen ja Islannin edustajat puuttuvat listalta.

    Kokouksen aikana Yhdysvallat aikoo ilmoittaa kunnianhimoisen vuoden 2030 päästötavoitteensa.

    Valkoisen talon tiedotteen mukaan Biden on kehottanut kutsussaan myös muita johtajia kertomaan huippukokouksessa, miten heidän maansa osallistuvat vahvempiin ilmastotavoitteisiin. Huippukokouksessa luvataan myös esitellä esimerkkejä siitä, miten kunnianhimoiset ilmastotavoitteet luovat hyväpalkkaisia töitä, edistävät innovatiivisia teknologioita ja auttavat haavoittuvia maita sopeutumaan ilmaston vaikutuksiin, kerrotaan Valkoisen talon tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Joe Biden
    ilmastohuippukokous
    Yhdysvallat
    ilmastotavoite
    Pohjoismaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria