• Yhdysvaltojen virkaatekevä oikeusministeri: Epäilty olisi aikonut salamurhata myös muita korkea-arvoisia hallinnon jäseniä

    Viranomaiset vasta tutkivat epäillyn motiiveja. Hän ei ole ollut yhteistyöhaluinen.
    Yhdysvaltain virkaatekevä oikeusministeri Todd Blanche (vas.) ja presidentti Donald Trump osallistuivat lauantaina paikallista aikaa Washingtonissa kirjeenvaihtajien illalliselle. LEHTIKUVA/AFP.
    Yhdysvaltain virkaatekevä oikeusministeri Todd Blanche (vas.) ja presidentti Donald Trump osallistuivat lauantaina paikallista aikaa Washingtonissa kirjeenvaihtajien illalliselle. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    26.4.202616:28
    STT

    Yhdysvalloissa epäillään, että Washingtonissa kirjeenvaihtajien illalliselle tunkeutunut epäilty olisi aikonut salamurhata presidentti Donald Trumpin lisäksi myös muita korkea-arvoisia hallinnon jäseniä.

    Asiasta kertoi Yhdysvaltojen virkaatekevä oikeusministeri Todd Blanche ainakin NBC-uutiskanavalle sekä CBS:lle. Blanche oli myös itse mukana illallisella.

    Blanche kuitenkin painotti NBC:lle, että viranomaiset yhä vasta tutkivat epäillyn motiiveja. Motiivin selvittämisessä voi vielä kulua ainakin muutama päivä, hän sanoi.

    Blanchen mukaan epäilty ampuja ei ole ollut yhteistyöhaluinen.

    Lisää aiheesta
    • Ampuminen tapahtui juhlasalin ulkopuolella. Presidenttipari ja muita hallinnon edustajia vietiin pois juhlasalista sen jälkeen, kun salissa oli kuulunut kovia pamahduksia. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Laukauksia ammuttu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallisella – Trumpit evakuoitiin, tämä epäillystä tiedetään

    Artikkelin aiheet
    salamurhayritys
    Yhdysvallat
    Donald Trump
    Todd Blanche
    oikeusministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle