• Terrafamella ei tarvetta lisäjuoksutuksille

    Kaivosalueella vettä alle kolmannes siitä, mitä oli vuoden 2015 lopussa.
    Talvivaaran kaivoksen vesivarastoallas.
    Talvivaaran kaivoksen vesivarastoallas. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    19.4.201713:25
    STT

    Terrafamen mukaan tänä keväänä Talvivaaran kaivoksella ei ole tarvetta ylimääräisten vesien lisäjuoksutuksille.

    Yhtiö ilmoittaa kaivosalueella olevan vettä varastoituna 3 miljoonaa kuutiota, kun vuoden 2015 lopussa määrä oli yli 10 miljoonaa kuutiota. Vesimäärän laskun taustalla on juoksutusten ohella biokasaliuotus, joka haihduttaa vettä ilmaan.

    Kaivosyhtiön mukaan purkuputki on ollut vajaakäytössä maaliskuun puolivälistä saakka, eikä suoria juoksutuksia Vuoksen ja Oulujärven vesistöihin ole tehty lainkaan.

    Juoksutusten arvioidaan käynnistyvän jälleen tulva-aikaan toukokuun alussa.

    Artikkelin aiheet
    Terrafame
    kaivostoiminta
    vesiensuojelu
    Talvivaara
    ympäristövaikutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria