• Valtio ja ympäristöala edistämään jäteöljyn kierrätystä – energiakäyttöä yritetään leikata

    Sitoumusten lisäksi valmisteilla on määräaikainen valtiontukiohjelma öljyjätteen keräyksen tukemiseksi.
    Jäteöljyn lisäksi myös esimerkiksi käytetyt suodattimet ovat öljyjätettä.
    Jäteöljyn lisäksi myös esimerkiksi käytetyt suodattimet ovat öljyjätettä. Kuva: HARRY KUURIO
    Uutiset
    7.3.201911:15
    Tuure Kiviranta

    Ympäristöministeriö sekä Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry solmivat tänään torstaina Green deal -sopimuksen valtakunnallisen öljyjätehuollon kehittämisestä.

    Tavoitteena on tehostaa öljyjätteen keräystä koko Suomessa ja lisätä sen kierrätystä.

    ”Valtion ja ympäristöalan välisellä sopimuksella tähdätään siihen, että mahdollisimman suuri osa syntyvästä öljyjätteestä saataisiin kerättyä ja ohjattua ensisijaisesti kierrätettäväksi”, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sanoo.

    Vuosien 2010–2016 aikana öljyjätettä on käsitelty keskimäärin noin 36 000 tonnia vuodessa. Samaan aikaan kierrätyksen osuus käsittelystä on ollut keskimäärin 74 prosenttia.

    Sopimuksen tavoitteena on, että keskimääräinen käsittelymäärä pysyy vähintään tällä tasolla ja että kierrätyksen osuus käsittelystä on vähintään 80 prosenttia vuodesta 2020 alkaen.

    ”Sopimus tarkoittaa öljyjätteiden kierrätyksen edistämistä markkinaehtoisin keinoin", toimitusjohtaja Otto Lehtipuu Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP:stä toteaa.

    Erilaisten öljyjätteiden pitäminen erillään ja puhdistaminen mahdollistavat öljyn hyödyntämisen uudelleen voiteluaineiden raaka-aineena.

    Öljyjätteen hyödyntämistä energiana pyritään vähentämään.

    Yritykset ja yhdistykset voivat liittyä sopimukseen tekemällä sitoumuksen sitoumus2050.fi-sivustolla. Sitoumuksen tehneet sitoutuvat edistämään tavoitteiden saavuttamista.

    Valmisteilla on myös määräaikainen valtiontukiohjelma öljyjätteen keräyksen tukemiseksi.

    Artikkelin aiheet
    jäteöljy
    kierrätys
    Ympäristöministeriö
    valtio
    Green deal -sopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria