• CNN: Kiinalaisessa ydinvoimalassa säteilyvuoto

    CNN:n haltuunsa saaman tiedonannon mukaan vaarallisia jalokaasuja on päässyt ilmoille niin paljon, että ne ovat vaaraksi ympäristölle.
    Amerikkalaisen CNN-uutiskanavan mukaan voimalassa on säteilyvuoto. Framatone kertoo kiinalaisviranomaisilta saamiinsa tietoihin viitaten, ettei säteilyä koskevia turvarajoja ole ylitetty. LEHTIKUVA / AFP
    Amerikkalaisen CNN-uutiskanavan mukaan voimalassa on säteilyvuoto. Framatone kertoo kiinalaisviranomaisilta saamiinsa tietoihin viitaten, ettei säteilyä koskevia turvarajoja ole ylitetty. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    14.6.202115:40
    STT

    Ranskalainen ydinvoimayhtiö Framatone vahvisti maanantaina työskentelevänsä yhdessä Etelä-Kiinassa sijaitsevan Taishanin ydinvoimalan kanssa ratkaistakseen "voimalan suorituskykyyn liittyviä asioita". Amerikkalaisen CNN-uutiskanavan mukaan voimalassa on säteilyvuoto.

    Framatone kertoo kiinalaisviranomaisilta saamiinsa tietoihin viitaten, ettei säteilyä koskevia turvarajoja ole ylitetty.

    CNN:n mukaan ranskalaisyhtiö olisi jo aikaisemmin lähettänyt Yhdysvaltain energiaministeriölle tiedonannon, jossa se kertoi kiinalaisviranomaisten nostaneen säteilyrajoja, jotta voimalaa ei suljettaisi.

    CNN:n haltuunsa saaman tiedonannon mukaan vaarallisia jalokaasuja on päässyt ilmoille niin paljon, että ne ovat vaaraksi ympäristölle. Tiedonannossaan Framatone ottaa myös esille mahdollisuuden, että Yhdysvalloilta pyydettäisiin apua tilanteen ratkaisemiseksi.

    CNN:n tietojen mukaan voimalan tilanne ei ole kriittinen, mutta asiaa on silti käsitelty Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvoston kokouksissa.

    Yhdysvaltain energiaministeriön lähteet vakuuttivat uutiskanavalle, että jos ydinvoimalan tilanne olisi niin paha, että se aiheuttaisi vaaraa ihmisille, Yhdysvaltojen olisi pakko julkistaa sitä koskevat tiedot nykyisten ydinvoimasopimusten mukaisesti.

    Framatone omistaa voimalan yhdessä valtiollisen kiinalaisyhtiön China General Nuclear Power Groupin kanssa.

    Artikkelin aiheet
    Kiina
    ydinvoimala
    säteilyvuoto
    CNN
    Framatone
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle