• Eläinoikeusjärjestöt: Ruotsalaiset haluavat lopettaa turkistarhauksen

    Valtaosa ruotsalaisen eläinoikeusjärjestön kyselyyn vastanneista vastusti minkkien pitämistä häkeissä turkistuotantoa varten.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    9.9.201513:55
    Eija Mansikkamäki

    Ruotsalaisten asenteet turkistarhausta kohtaan ovat samat kuin vuosi sitten, ilmenee ruotsalaisen Djurens Rätt -järjestön tilaamasta kyselystä.

    Tuhannelta yli 15-vuotiaalta ruotsalaiselta kysyttiin puhelimitse, pitäisikö minkkien pitäminen häkeissä sallia turkistuotantoa varten. Vastaajista 78 prosenttia sanoi ei, mutta 15 prosenttia sallisi minkkien pitäminen häkeissä jatkossakin. Tulos oli sama kuin viime vuonna, järjestö kertoo.

    Ruotsalaisten ja suomalaisen Animalian johtopäätös on, että ruotsalaiset haluavat kieltää turkistarhauksen.

    Turkistarhausta vastustettiin kyselyn mukaan yli puoluerajojen, ja vastaan olivat enemmän naiset ja alle 30-vuotiaat kuin yli 65-vuotiaat ja miehet.

    Muu kuin minkkien tarhaus on loppunut Ruotsissa tiukan eläinsuojelulainsäädännön vuoksi. Kettutarhaus loppui Ruotsissa vuonna 2001, kun kiristynyt lainsäädäntö teki elinkeinosta kannattamattoman. Samoin kävi maan viimeiselle chinchillatarhalle viime vuonna.

    Osa ruotsalaisista minkkitarhureista onkin kertonut olevansa kiinnostuneita muuttamaan tarhoineen Suomeen ruotsalaisten nuivien asenteiden vuoksi.

    Animalian mielestä Suomen turkiseläinten suojelua koskeva lainsäädäntö on jäänyt pahasti jälkeen muita Pohjoismaita ja koko Eurooppaa. Kaikkien turkiseläinten tarhaaminen pienissä verkkopohjahäkeissä on taantumuksellista Euroopassa, järjestö katsoo.

    Artikkelin aiheet
    turkistarhaus
    eläinoikeudet
    Djurens Rätt
    Animalia
    Ruotsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle