
Sote-uudistus aiheuttaa ison mullistuksen sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikoilla. Yhteensä yli 400 organisaatiota ja 215 000 henkilötyövuotta siirtyy maakunnille vuoden 2019 alusta alkaen.
Noin puolella kuntasektorin työntekijöistä työnantaja vaihtuu, kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) tänään pidetyissä Keskustan vapputilaisuuksissa Raahessa ja Oulussa.
Hän kuitenkin vakuutti, ettei alan työntekijöiden tarvitse olla huolissaan työpaikoistaan.
”Tarvitsemme tekeviä käsiä sosiaali- ja terveydenhuollossa ja myös niiden tukipalveluissa tulevina vuosina. Näillä aloilla työskentelevien ei tarvitse olla huolissaan: työtä kyllä riittää, vaikka kuinka ottaisimme käyttöön uusinta tekniikkaa ja digitalisaation tuomia etuja."