• Kommentti: Keskusta uskoo kannatuksen nousevan, mutta nuoria äänestäjiä toiminta ei vakuuta

    Keskustan puoluejohdolla on vahva usko omaan tekemiseensä. Nuoria äänestäjiä puolue ei ehkä onnistu vakuuttamaan.
    Nähtäväksi jää, onnistuuko keskusta säilyttämään paikkansa suurten puolueiden joukossa vielä ensi keväänä, kun eduskuntavaalit alkavat.
    Nähtäväksi jää, onnistuuko keskusta säilyttämään paikkansa suurten puolueiden joukossa vielä ensi keväänä, kun eduskuntavaalit alkavat. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Uutiset|Politiikka
    12.6.202212:30
    Kommentti
    Anniina Jokinen

    Keskustan viikonlopun puoluekokouksessa puheenjohtajan Annika Saarikon puheiden ydinviesti vaikutti selvältä: keskusta jatkaa toimintaansa kuten tähänkin asti. Käsitystä vahvistaa se, että puoluejohto säilyi tismalleen samana kuin edelliselläkin kaudella.

    Saarikko ja puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen uskovat kunta- ja aluevaalien ennakoitua suuremman menestyksen olevan merkki keskustan nousevasta kannatuksesta.

    Paavo Väyrynen puolestaan ennakoi keskustan menettävän 10 paikkaa ensi kevään eduskuntavaaleissa, jos kannatus pysyy näissä lukemissa. Väyrynen myös tulkitsi keskustan kunta- ja aluevaaleissa saaman kannatuksen olevan huono merkki.

    Kiinnostavaa keskustan kannatuksessa onkin se, että kumpi tulkinta osuu oikeaan.

    Väyrysen huoli kannattajaluvuista kuuluu myös nuorten keskuudessa. Nuoret puolueen sisällä toivovat, että heidän tarpeensa ja huolenaiheensa saavat riittävän suuren painoarvon. Vaarana on, että puolueen iskulause ”oma maa, koko maa” unohtaa nuorison muutoin koko Suomen kattavista tavoitteistaan.

    Siinä missä puoluehallituksen johto uskoo vanhaan tapaan toimimisen olevan menestyksen salaisuus, haluaisi keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos sysätä puoluetta uuteen suuntaan. Itsekin nuori poliitikko tietää, mikä muita nuoria kiinnostaa ja millaisilla arvoilla nuoreen äänestäjäkuntaan vedotaan.

    Varapuheenjohtajakilvassa mukana ollut Sandroos ei tullut valituksi tällä kertaa, mutta vakuuttavasti esiintyvä nuori mies voi olla kahden vuoden kuluttua suuremmassa nosteessa. Puolueen nykyaikaan päivittämistä kannattava Sandroos tuskin ehtii vakuuttamaan nuoria äänestäjiä vielä eduskuntavaaleihin mennessä.

    Nähtäväksi jää, onnistuuko keskusta säilyttämään paikkansa suurten puolueiden joukossa vielä ensi keväänä, kun eduskuntavaalit alkavat. Nykyisella poliittisella linjalla uudet äänestäjät saattavat löytyä perheiden äideistä ja isistä. Ainakaan nuoriin kaupunkilaisiin puolue ei juuri vetoa.

    Lue lisää:

    Annika Saarikko jatkaa keskustan puheenjohtajana, myös varapuheenjohtajina jatkavat tutut nimet

    Aluepolitiikka, ruokaturva ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan puhututtivat keskustan puoluekokouksessa

    Aleksi Sandroos haastaa keskustan konkareita ‒ ”Yhteiskunnallisista ongelmista pitää puhua”

    Artikkelin aiheet
    keskusta
    eduskuntavaalit
    nuoret äänestäjät
    puoluekokous
    poliittinen johtajuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa