• Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkistaa yhteenvedon ilmaston tilasta ja tulevaisuuden näkymistä

    Kyseessä on yhteenvetoraportti vuosina 2018–2022 julkaistuista aiemmista raporteista.
    IPCC on todennut, että turvallinen raja olisi enintään 1,5 celsiusastetta lämpimämpi ilmasto esiteolliseen aikaan verrattuna. Tavoite edellyttäisi kasvihuonekaasujen päästöjen välitöntä ja nopeaa vähentämistä. LEHTIKUVA / AFP.
    IPCC on todennut, että turvallinen raja olisi enintään 1,5 celsiusastetta lämpimämpi ilmasto esiteolliseen aikaan verrattuna. Tavoite edellyttäisi kasvihuonekaasujen päästöjen välitöntä ja nopeaa vähentämistä. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Ympäristö
    20.3.202307:20
    STT–

    YK:n alainen kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkistaa tänään tuoreimman raporttinsa maapallon ilmaston tilasta ja sen tulevaisuuden näkymistä. Kyseessä on yhteenvetoraportti vuosina 2018–2022 julkaistuista aiemmista raporteista.

    Vuoden 2015 Pariisin ilmastokokouksessa todettiin, että ilmaston lämpeneminen pitää rajata enintään kahteen celsiusasteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Myöhemmin IPCC on kuitenkin todennut, että turvallinen raja olisi enintään 1,5 celsiusastetta lämpimämpi ilmasto.

    Edellä mainittu tavoite edellyttäisi kasvihuonekaasujen päästöjen välitöntä ja nopeaa vähentämistä. Toistaiseksi päästöt ovat kuitenkin kasvaneet. Siksi IPCC:n mukaan näyttää todennäköiseltä, että 1,5 asteen raja ylitetään.

    Vuonna 2022 julkaistu IPCC:n raportti puolestaan kirjasi ilmastonmuutoksen tuhoisia seurauksia. Sen mukaan 3,3–3,6 miljardia ihmistä on erittäin alttiina lämpenemisen aiheuttamille hirmuhelteille, kuivuudelle, tulville ja tauteja aiheuttavien tuhohyönteisten lisääntymiselle.

    Kaiken synkkyyden keskellä hyvä uutinen on se, että fossiilisille polttoaineille vaihtoehtoiset energialähteet ovat tulleet huomattavasti edullisemmiksi. Esimerkiksi aurinkovoiman yksikkökustannus on laskenut 85 prosenttia ja tuulivoiman 55 prosenttia vuosien 2010ja 2019 välisenä aikana.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä