• Maahanmuuttajien määrä uusyrityskeskusten asiakkaista kasvoi

    Uutiset
    10.12.201517:40
    Eija Mansikkamäki

    Suomessa perustettiin tammi–syyskuussa keskimäärin 9 prosenttia vähemmän yrityksiä uusyrityskeskusten kautta kuin vuotta aiemmin. Myös uusia asiakkaita oli 12 prosenttia vähemmän, mikä johtunee starttirahojen puutteesta.

    Yksi asiakaskunta on kuitenkin kasvanut: maahanmuuttajat, erityisesti Etelä-Suomessa. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla noin kolmannes yritysneuvonnan asiakkaista on maahanmuuttajia.

    "Heidän asenteensa yrittäjyyteen on erittäin positiivinen ja myös kynnys lähteä yrittäjäksi on monesti matalampi kuin kantasuomalaisella. Monelle maahanmuuttajalle yrittäjyys on myös käytännössä ainoa tapa työllistyä", toteaa Vantaan uusyrityskeskuksen, YritysVantaan, toimitusjohtaja Marketta Korhonen tiedotteessa.

    Vantaalla uusyrityskeskuksen maahanmuuttaja-asiakkaat ovat taustaltaan useimmiten virolaisia, venäläisiä, turkkilaisia, kiinalaisia, filippiiniläisiä tai thaimaalaisia. Nämä asiakkaat perustavat muun muassa siivous-, rakennus-, kauneudenhoito-, auto- ja ravintola-alan yrityksiä.

    Suomen Uusyrityskeskusten (SUK) käytössä on yrityksen perustamisopas suomen lisäksi kymmenellä eri kielellä.

    Artikkelin aiheet
    maahanmuuttajat
    yrittäjyys
    uusyrityskeskukset
    Suomi
    yritysperustaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle