• Vähänkyrön tuulivoimapuistoon sadan miljoonan hanke

    Uutiset
    26.2.201415:00
    MT toimitus

    VAASA (MT)

    Vaasan Vähäänkyröön rakennettava tuulivoimapuisto on valmistuttuaan yksi Suomen suurimmista.

    Energiayhtiö EPV Energia investoi hankkeeseen peräti sata miljoonaa euroa. Rakentamisesta vastaa tytäryhtiö EPV Tuulivoima.

    Torkkolan alueelle Kyrönjoen eteläpuolelle rakennetaan kuusitoista 3,3 megawatin tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on 52,8 megawattia.

    Tuulivoimapuiston vuotuinen sähköntuotanto tulee olemaan noin 150 000 megawattituntia, mikä vastaa lähes 10 000 sähkölämmitteisen omakotitalon kuluttamaa sähkön määrää.

    EPV Tuulivoima sai lainvoimaiset rakennusluvat Torkkolan tuulivoimapuistolle viime toukokuussa.

    Rakentamisen mahdollistava osayleiskaava astui voimaan tammikuun 2013 lopussa. Tuulivoimapuiston arvioidaan valmistuvan vuoden 2015 kesään mennessä.

    ”Eihän näin suurta investointia olisi tehty, ellemme uskoisi, että tuulivoima on tulevaisuudessa yksi parhaiten kannattavista energiantuotantotavoista. Erityisesti hiililauhde on kyettävä ajamaan Suomessa alas”, toteaa Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Hannu Linna.

    Vaasan Sähkö toimii tuulivoimapuistohankkeessa tiiviissä yhteistyössä EPV Energian kanssa.

    ”On hienoa, että EPV Tuulivoima pääsee kotimaisena toimijana rakentamaan sekä yhtiön että Pohjanmaan ensimmäistä teollisen mittakaavan tuulivoimapuistoa Vaasaan, jossa on energiateollisuuden keskittymä. Rakennusvaiheessa työtä on luvassa yli sadalle ihmiselle”, kertoo EPV Tuulivoiman toimitusjohtaja Frans Liski.

    Tuulivoimapuisto nousee pinta-alaltaan tuhannen hehtaarin laajuiselle alueelle, jossa on yhteensä 130 maanomistajan maapalstoja.

    EPV Tuulivoima vuokraa maa-alueita tuulenottoaluesopimuksella.

    Liskin mukaan neuvottelut maanomistajien kanssa ovat sujuneet ”varsin hyvin.”

    ”Näkisin, että tämä on maanomistajien kannalta varsin hyvä diili, sillä maan arvo nousee.”

    Useimmat maanomistajat ovatkin suostuneet sopimuksiin, mutta muutamien kanssa sopua yksittäisistä maapalstoista ei ole syntynyt.

    ”Osa empijöistä haluaa maksimoida tulonsa, osa taas pelkää tuulivoimaa – ja sitten on niitäkin, jotka vain vastustavat kaikkea. Yleisesti ottaen neuvottelut ovat kuitenkin edenneet erittäin hyvässä hengessä”, Liski taustoittaa.

    JUKKA KOIVULA

    Tuulivoimapuiston

    pinta-ala on noin tuhat hehtaaria.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    Vähäkyrö
    EPV Energia
    tuulivoimapuisto
    energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle