• Aktia kehottaa varautumaan seuraavaan laskusuhdanteeseen

    Nousukausi ei välttämättä kestä pitkään, sanoi Aktian pääekonomisti Heidi Schauman.
    Aktian pääekonomisti sanoo, että Suomen on valmistauduttava siihen, että nousukaudesta ei tule pitkäaikaista. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Aktian pääekonomisti sanoo, että Suomen on valmistauduttava siihen, että nousukaudesta ei tule pitkäaikaista. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    4.9.201714:46
    STT

    Suomen talous kasvaa tänä vuonna 2,8 prosenttia, arvioi Aktia Pankki taloudellisessa katsauksessaan. Ensi vuonna kasvu jatkuu pankin ennusteen mukaan 2 prosentin vauhdilla.

    Aktian pääekonomisti Heidi Schauman sanoo, että Suomen on valmistauduttava siihen, että nousukaudesta ei tule pitkäaikaista. Maailmantaloudessa on viitteitä siitä, että suhdannehuippu alkaa vähitellen olla ohi.

    "Poliittisesti olisi tärkeä käyttää hyväkseen hyvää suhdannetilannetta tarvittavien rakennemuutosten läpiviemiseksi ja samalla huolehtia julkisen talouden terveydestä", Schauman sanoo Aktian tiedotteessa.

    Pankki ei kuitenkaan ennusta vielä seuraavaa laskusuhdannetta. Maailmantalouden pankki arvioi kasvavan 3,5 prosenttia sekä tänä että ensi vuonna.

    Yleisellä tasolla Aktia kuvailee näkymiä valoisiksi ja kasvua aiempaa tasaisemmaksi. Schauman sanoo, että Suomen kasvu on nyt kestävämpää kuin kertaakaan aiemmin finanssikriisin jälkeen.

    Artikkelin aiheet
    Aktia
    talousennuste
    laskusuhdanne
    Suomen talous
    maailmantalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria