• Olkiluoto 3:n turvallisuustoiminto käynnistyi odottamattomasti testauksen aikana – "Laitos on turvallisessa tilassa"

    Laitosyksikköä oltiin ajamassa aamupäivällä kello 11:n aikaan käyttöönottotestauksessa suunnitellusti alas, kun laitoksen booripumput käynnistyivät yllättäen.
    Olkiluodon ydinvoimala Eurajoella. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Olkiluodon ydinvoimala Eurajoella. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Energia
    26.4.202215:45
    STT

    Olkiluodon ydinvoimalan kolmannen laitosyksikön eli Olkiluoto 3:n turvallisuustoiminto käynnistyi tänään odottamattomasti, voimalayhtiö Teollisuuden Voima (TVO) ja Säteilyturvakeskus (STUK) kertovat.

    Laitosyksikköä oltiin ajamassa aamupäivällä kello 11:n aikaan käyttöönottotestauksessa suunnitellusti alas, kun laitoksen booripumput käynnistyivät yllättäen, TVO:n tiedotteessa sanotaan.

    STUKin mukaan laitos on turvallisessa tilassa eikä tilanteesta aiheutunut säteilyvaaraa laitoksen työntekijöille, ulkopuolisille ihmisille tai ympäristölle.

    TVO on tehnyt tilanteesta ohjeen mukaiset ilmoitukset laitospaikan lisäksi STUKille ja Hätäkeskuslaitokselle. TVO sanoo selvittävänsä, miksi ketjureaktiota säätelevät booripumput olivat käynnistyneet.

    Olkiluodon ydinvoimala sijaitsee Eurajoella Satakunnassa. Voimalan kolmas laitosyksikkö alkoi tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon reilu kuukausi sitten. Olkiluoto 3 on vielä koekäyttövaiheessa, jonka on määrä kestää noin neljä kuukautta.

    TVO:n mukaan Olkiluoto 3:n koekäytön yhteydessä laitosyksikköä ja sen turvajärjestelmiä testataan sekä laitoksen suunnittelun mukaista käyttäytymistä varmistetaan. Koekäyttövaiheen testeissä toteutetaan suunnitellusti myös reaktoripikasulkuja, TVO kertoo.

    STUKin asiantuntijat ovat paikalla valvomassa laitoksen käyttöönottotestausta ja turvallista käyttöönottoa, keskuksen tiedotteessa sanotaan.

    Artikkelin aiheet
    Olkiluoto 3
    ydinvoima
    turvallisuus
    Teollisuuden Voima
    Säteilyturvakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi