Niin kaikin tavoin ikävä tapa kuin tupakointi onkin, niin se on sanottava, että vanhan ajan piipunpoltossa oli sentään kulttuuria.
Itse piiput olivat – ja ovat varmasti vieläkin – parhaimmillaan taidekäsityötä ja oikea lataaminen taito sinänsä.
Lisäksi oli rekvisiittaa: rassit, porat, lusikat ja topparit sekä tietysti piippuhylly. Hyllyt olivat usein taitavien puuseppien aikaansaannoksia, joissa piiput omilla paikoillaan kuivuivat odottamassa seuraavaa käyttökertaa.
Eikä piippujen kanssa rynnätty parvekkeelle mainostaukojen ajaksi.
Mutta tänään piippuhyllyillä eivät lepää piiput vaan istuvat ihmiset.
Teatterin, oopperan, muun näyttämön tai urheilukatsomon kaikkein ylimpiä penkkirivejä sanotaan piippuhyllyiksi. Ehkä siksi, että myös oikeat piippuhyllyt oli tapana sijoittaa korkealle, jotteivät lapset isännän aarteisiin yllä.
Ja niin on maailma muuttunut, että ensimmäiseen mielikuvaan piippuhyllystä ei liity piippu eikä hylly vaan esittävän taiteen tai pelin seuraaminen. Asiaan kuuluu, että piletit piippuhyllylle eivät ole kalleimmasta päästä.
Juha Nevalainen