• Keskustanuorten puheenjohtajalta kylmä vastaus Paavo Väyryselle – ”Olen todella yllättynyt, että Paavo valitsi sooloilun linjan jo toisen kerran”

    Paavo Väyrynen ilmoitti aiemmin hakevansa presidentiksi valitsijayhdistyksen kautta.
    Keskustanuorten Sandroos pitää Väyrysen ilmoitusta helpotuksena. Kuvituskuva.
    Keskustanuorten Sandroos pitää Väyrysen ilmoitusta helpotuksena. Kuvituskuva.  Kuva: Keskustanuoret / Maria Mellanen, Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    12.6.202318:24
    Santeri Nousjoki

    Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos pitää helpottavana, että Paavo Väyrynen on ilmoittanut irtaantuvansa keskustasta ja kertoo hakevansa kannattajakorttien avulla mahdollisuutta osallistua presidentinvaaleihin.

    ”Väyrynen on toiminnallaan aiheuttanut Keskustalle ja sen kannatukselle paljon haittaa, perustamalla kilpailevia puolueita”, Sandroos perustelee kannanotossaan.

    Sandroosin mielestä Väyrysen ilmoitus, ettei hän ole mukana keskustan esivaalissa, on ymmärrettävä. Hän korostaa, ettei Väyrynen olisi saanut riittävää tukea puolueen yhdistyksiltä, eikä näin voi olla ehdolla esivaalissa.

    ”Se on todellinen syy sille, että Väyrynen jälleen kerran jättää Keskustan”, Sandroos sanoo.

    Sandroos kertoo keskustaan olevan tervetulleita kaikki, jotka sitoutuvat yhteisiin pelisääntöihin ja yhteiseen hiileen puhaltamiseen.

    ”Olen todella yllättynyt, että Paavo valitsi sooloilun linjan jo toisen kerran.”

    ”Kaikesta huolimatta toivotan hänelle jaksamista omissa kuvioissaan, vaikka emme niitä todellakaan tue”, Sandroos lopettaa.

    Lisää aiheesta
    • Paavo Väyrynen on ollut keskustan presidentinvaalien ehdokkaana vuosina 1988, 1994 ja 2012 sekä valitsijayhdistyksen kautta vuonna 2018.

      Politiikka | Paavo Väyrynen lupautuu valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi presidentinvaaleihin ja kritisoi ankarasti Olli Rehniä

    • Paavo Väyrynen on toiminut keskustan lisäksi kansalaispuolueessa ja seitsemän tähden liikkeessä.

      Politiikka | Paavo Väyrynen vetäytyy keskustan esivaalista

    • Paavo Väyrynen keskustan puoluekokouksessa Lappeenrannassa kesällä 2022.

      Politiikka | Paavo Väyrynen ilmoittaa olevansa käytettävissä keskustan presidenttiehdokkaaksi ‒ ”Kaikki on mahdollista”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa