• Pääsiäinen päättyy sadesäässä

    Tiistai on jo huomattavasti maanantaita poutaisempi päivä.
    Maanantaina sataa ja tuulee puuskittain.
    Maanantaina sataa ja tuulee puuskittain. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Sää
    5.4.202617:30
    Eevi Silvennoinen

    Etelä-Skandinaviassa voimakkaita tuulia aiheuttanut matalapaine Dave saapuu maanantain vastaisena yönä Selkämerelle. Suomeen matalapaine saapuu selvästi heikentyneenä, mutta tuuli voi ajoittain olla puuskissa navakkaa.

    Ensimmäiset matalapaineeseen liittyvät sateet saapuivat sunnuntai-iltapäivän aikana Ahvenanmaalle. Illan ja yön aikana sade leviää idemmäksi ja pohjoisemmaksi. Samalla olomuoto muuttuu lumisemmaksi.

    Toinen pääsiäispäivä on harmaan pilvinen. Sateita tulee lähes koko maassa, mutta niiden olomuoto vaihtelee. Pääosin sade on vettä, mutta seassa on myös räntää ja idempänä lunta. Sademäärät eivät kuitenkaan ole erityisen suuria.

    Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa lunta voi sadella maanantain aikana muutama sentti.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Tiistaiksi matalapaineen keskus on väistynyt Suomen itäpuolelle ja päivä on huomattavasti maanantaita poutaisempi. Aamulla maan itäosaan voi vielä yltää matalapaineen tuomien sateiden rippeitä.

    Päivällä Lapissa satelee länteen painottuen hieman vettä ja räntää. Rännän seassa voi ajoittain sataa myös hieman lunta.

    Pilvisyys on edelleen runsasta, vaikka pilvipeite rakoileekin etenkin maan eteläosassa.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    pääsiäinen
    sää
    matalapaine
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita