Tänään annetun esityksen tarkoitus on myös helpottaa kaapeleiden kaivamista teiden varsille.
Vuonna 2008 hallitus päätti, että Suomessa tulisi olla valtakunnallisesti saatavilla 100 mbit/s internetyhteydet enintään kahden kilometrin päässä vakinaisista asuinpaikoista sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikoista.
Laajakaista kaikille 2015 -hankkeen tarkoitus on kattaa markkinaehtoisten palvelujen ulkopuolelle jäävä noin viiden prosentin osuus Suomen väestöstä. Nyt tavoitteesta on katettu 40 000 asuntoa eli 33 prosenttia. Tähän mennessä myönnetyt tuet ja aikataulu tarkoittavat tavoitteen jäämistä alle puoleen. Hallitus esittänee lisärahaa ensi keväänä.